Gornitsa teatterin taiteilijoita
 |
Kansanperinneteatteri, joka tekee tunnetuksi ja elvyttää aluetasavallan kantaväestön - karjalaisten, vepsäläisten, suomalaisten ja inkeriläisten - perinnekulttuuria. Balettimestari Viola Malmi perusti sen vuonna 1987 Karjalainen gornitsa -nimisenä yhtyeenä. Sen teatterielämä alkoi paikallisiin perinteisiin nojautuvien temaattisten juhlamenojen (Äänisniemen iltamat, Kintahan tarinat, Röntuskat, Kalevalan runot) esittämisellä.
Gornitsa on alkaen vuodesta 1994 yhdessä Suomen pohjoisosassa sijaitsevan Ranuan kunnan asukkaiden kanssa luonut laajoja luonnonhelmassa esitettäviä kansanperinnetapahtumia Kalevala -eepoksen aiheiden mukaan: Taistelu Sammosta (1995), Kanteleen synty (1997), Pohjolan häät (1999), Karhunpeijaiset (2000), Kullervo (2001), Kivikirjan sivuja /yhdessä Petroskoin Venäläisen draamateatterin kanssa/ (2003).
Gornitsa -kansanperinneteatteri on esiintynyt Venäjän kaupungeissa ja ulkomailla. Se osallistuu kansainväliseen Helmi Malmin mukaan nimettyyn katselmuskilpailuun. teatterin taiteilijain ryhmään kuuluu ammattimuusikoita ja harrastajia.
L. Lykova
Karelia -tietosanakirja julkaistu Petropress -kustantamon toimesta © Petroskoi, Vapun valtakatu, t. 48
|