|
Petroskoin valtionyliopiston tiedemiesneuvoston sekä tiedekuntien tiedemiesneuvostojen jäsenten yhteinen oppiahjon perustamisen 60-vuotispäivälle omistettu juhlaistunto pidettii 12 syyskuuta Petroskoissa musiikki- ja draamateatterin rakennuksen suojissa. Siihen osallistui Karjalan Tasavallan hallituksen puheenjohtaja Sergei Katanandov, hallituksen jäseniä, Karjalan Tasavallan Lainsäädäntökokouksen jäseniä, kutsuvieraita Venäjän Luoteisvyöhykkeen alueilta, Suomesta, USAsta, Norjasta, Jugoslaviasta, muutamista muista maista.
Yliopistossa oli vuonna 1940 vain neljä tiedekuntaa. Mutta nykyisin se on Venäjän Luoteisvyöhykkeen suurimpia: yliopiston 15 tiedekunnassa opiskelee yli 13 neitosta ja nuorukaista. Tieteellisia tutkimuksia suoritetaan 67 oppituolissa. Korkeakoulututkinnon sai 60 vuodessa yli 35 tuhatta spesialistia. Oppilaitoksen kehityksen vaiheista istunnossa puhunut rehtori V.Vasiljev korosti, että Petroskoin valtionyliopisto on tässä vaiheessa etusijalla muiden oppiahjojen joukossa televerkoston hyödyntämisessä opiskeluprosessissa. Tätä todisti mm. se, että välittömästi istunnon aikana satiin yhteys Internetin kautta Tverin yliopistoon ja sitten keskusteltiin "videonetin" avulla Venäjän opetusministeri Vladimir Filippovin kanssa.
Nettiruudussa, joka nähtiin esiripun paikalla, esiintynyt ministeri onnitteli yliopistoa ja sen henkilökuntaa, kaikia läsnäolleita juhlan johdosta. Hän kiitti hallituksen puheenjohtajaa Sergei Katanandovia yliopistolle Karjalan hallituksen antamasta tuesta ja korosti, että johtamansa ministeriö tulee "pöngittämään" Petroskoin valtionyliopiston kaikkia parhaita aloitteita asiantuntijakoulutuksen täydellistämiseksi.
Karjalan Tasavallan hallituksen puheenjohtaja Sergei Katanandov totesi tervehdyspuheessaan, että yliopisto ei ole vain tasavaltamme ylpeyden aihe, vaan myös hllituksen tuki sen toiminnassa: Karjalan Tasavallan toimeenpanovallan monet viranhaltijat saivat kainostelenmatta jatkokoulutusta yliopistossa viime vuosina. Hän jakoi tasavallan Kunniakirjat ja muut hallituspalkinnot parhaille opettajille.
Virallisten puheiden lomassa esiintyivät yliopiston kuoro, "Toive"-yhtye, filharmonian sinfoniaorkesteri, "Rytmi"-tanssiyhtye. Liikuttavin tilaisuus - Petroskoin valtionyliopiston kunniatohtori"-nimen myöntäminen. Perinteellisiin viittoihin ja päähineisiin pukeutuneet rektorit ja vararektorit Pietarista, Moskovasta, Joensuusta, muista kaupungeista, kansalaisjärjestöjen ja liikemiespiirien edustajat nousivat lavalle. Yliopiston kronikoissa säilyvät myös KTn hallituksen puheenjohtaja Sergei Katanandovin ja "Kongopoga" Oyn pääjohtaja Vitali Federmesserin nimet.
Natalja Volkova Digitaalikuvat: Aleksei Stetsenko
Tärkeimpiä tapahtumia
|