Virallinen Karjala. Karjalan tasavallan valtiovaltaelinten virallinen palvelin.
  Šóńńźą’ āåšńč’English versionSuomalainen versio
  |Karjalasta |Kt:n symbolit   |Matkailua |  Yhteistoimintaa |  

10.02.2000 Uutisia

Petroskoissa avasi ensimmäistä kertaa ovensa Eurooppalainen talvikoulu "Kansainvälinen yhteistyö Euroopan Pohjoispuoleisessa osassa"

Petroskoi, /"SeverInform"/. Eurooppalainen talvikoulu "Kansainvälistä kanssakäymistä Pohjolassa" avasi ensimmäistä kertaa ovensa Petroskoissa. Siinä opiskelee neljän työpäivän ajan Venäjän Luoteisosan ja muiden alueiden korkeakoulujen opiskelijoita ja aspirantteja. He tutustuvat Pohjolan kansainvälisten suhteiden erikoisuuksiin ja niiden järjestöjen toimintaan, jotka huolehtivat alueiden välisen yhteityön kehityksestä. Alustajina on järjestöjen ja valtionvirastojen edustajia sekä korkeakoulujen lehtoreita. Koulun toimintaan osallistuvat Venäjällä toimivan Eurokomission sekä Eurooppalaistutkimuksen Yhdistyksen valtuuskunnat ja Petroskoin valtionyliopisto.

Muita uutisia


Ensimmäinen sivu
webmaster@gov.karelia.ru
Luotu 10 helmikuuta 2000
Toimitettu 10 helmikuuta 2000
Tekninen tuki
Luotu 10 helmikuuta 2000. Toimitettu 10 helmikuuta 2000.
© Karjalan Tasavallan Päämiehen kanslia, 1998