Petroskoissa pidetyssä kansainvälisessä konferensissä käsiteltiin Pohjois-Euroopan maiden ja Venäjän Luoteisvyöhykkeen kanssakäymisen kysymyksiä
Petroskoi, 16 kesäkuuta. ITAR-TASSin kirjeenvaihtaja Vladimir Zlobin.Ekologisen turvallisuuden, huumetorjunnan, terveydenhuollen ongelmia käsiteltiin kansainvälisessä konferenssi "Pohjoismaiden ja Venäjän federation Luoteisalueen yhteistyö"-konferenssissa, joka pidettiin Petroskoissa 15-16 kesäkuuta Venäjän Valtion Duman, Pohjoismaiden neuvoston ja Karjalan hallituksen järjestämänä. siihen osallistui Venäjän, Suomen, Ruotsin ja Norjan parlamenttien jäseniä.
Konferenssissa puhunut Duman varapuhemies Artur Tshilingarov ehdotti Pohjoismaiden neuvostolle, jonka valtuuskuntaa johti yhdistyksen puheenjohtaja Sven-Erih Hpvmand, Venäjän Pohjoismaiden neuvoston täysivaltaisena jäsenenä hyväksymisen käsittelyä. Hän perusteli ajatustaan Venäjän valtakunnan Euoroopan puoleisen osan maantieleellisessa sijinnilla sekä yhteisillä intresseilla talouden, ympäristön suojelun, matkailun aloilla. Venäjän osapuoli ei kutenkaan saanut selkeää vastausta aloiteesseen. Kuultiin lauseita siitä, että "osapuolten on paremmin tunnettava toisensa".
Tärkeimpien kysymysten joukossa oli konferenssissa lainsäädännölliset ja hallinnolliset mahdollisuudet investoida Venäjän talouteen. Pohjoismaiden neuvoston edustajain lausuman mukaan investointi-ilmapiiri Venäjällä ei vieläkään houkuttele suuria pääomia. Maahan voidaan sijoittaa mittavasti vasta sen jälkeen, kun Venäjällä on voimassa ja toimiva lainsäädäntö, joka poistaa kokonaan finanssiriskit.
Karjalaismetsurit valmiit kilpailemaan maailman parhaan metsänkaatajan tittelista
Petroskoi, 18 kesäkuuta. ITAR-TASSin kirjeenvaihtaja Vladimir Zlobin.
Kultivaattori, moottorisaha, televisiovastaanotin ja videokamera - siinä "Metsuri - 2001"-kilpailujen pääpalkinnot. Kilpailut pidettiin Karjalassa viime viikonloppuna. Niihin osallistui 53 metsuria Karjalasta, Vologdan ja Leningradin alueilta ja Valkovenäjältä.
Parhaaksi todettiin 25-vuotias Ilja Shevtsov "Kontupohjan metsänhoitotalous"-nimisestä Oy:stä. Hän keräsi eniten peisteitä ja jätti jälkeensä tuntuvasti toiselle sijalle päässeen metsurin. Ilja oli paras kaikissa lajeissa.
Kilpailuja seurannut Karjalan hallituksen puheenjohtaja Sergei Katanandov oli iloinen karjalaismetsureiden suorituksesta: he voittivat kolme ensimmäistä palkintoa. Valkovenäjän ja Vologdan alueen edustajat selviytyivät vastaavasti kuudennelle ja kahdeksannelle sijoille.
Karjalaismetsurit ovat Venäjän parhaita. Niinpä viime vuonna Syktyvkarissa pidetyissä yleisvenäläisissä kilpailuissa tasavallan edustajat voittivat kolme ensimmäistä sijaa. Karjalaisjoukkue on valmis kilpailemaan kansainvälisessä metsureiden taidon mittelössä.
|