|
Karjalassa otetaan käyttöön uusi johtohenkilöiden koulutusta tavoitteleva malli
Petroskoi, 29 lokakuuta. ITAR-TASSin kirjeenvaihtaja Vladimir Zlobin.
Karjalassa otetaan käyttöön uusi johtohenkilöiden koulutusta tavoitteleva malli. Spesialisteja opetetaan korkeakoulujen oppilaista, jotka haluavat orientoitua juuri viranomaisten ammattehin. Karjalan hallituksen puheenjohtaja Sergei Katanandov teki aloitteen ryhtyä uuden sukupolven viranhaltijain kouluttamiseen vanhentuvien ja eläköityvien tilalle. Petroskoin valtionyliopiston parhaista opiskelijoista muodostettiin 50-henkinen ryhmä, joka aloittaa tänään opinnot varsinaisten kurssien ohella. Opintotilaisuuksia pidetään 2-3 kertaa viikossa kahden vuoden kuluessa. Sergei Katanandov pitää ensimmäisen luennon ryhmälle. Ministereitä, yritysten johtajia, paikallisten administraatioiden johtajia, kansanedustajia osallistuu opintotilaisuuksissa hallituksen puheenjohtajan ohella tietojen ja taitojen jakaamiseen opiskelijoille. Tulevien halintoalan asiantuntijain ryhmään hyväksyttiin kiitettävästi opiskelevia, hyvin ulkomaankielia taitavia ja it-alaa tuntevia neitosia ja nuorukaisia.
|
|