Virallinen Karjala. Karjalan tasavallan valtiovaltaelinten virallinen palvelin.
  Šóńńźą’ āåšńč’English versionSuomalainen versio
  |Karjalasta |Kt:n symbolit   |Matkailua |  Yhteistoimintaa |  

Lähialueyhteistyön puitteissa toteutetaan konkreettisia hankkeita, joiden rahoittamisesta on laadittu suunnitelma

Karjalan tasavallan rakennusministeriössä pidettiin rahoitushankkeita koordinoivan työryhmän sääntömääräinen istunto. Siinä käsiteltiin Venäjän ja EU:n yhteisvoimin Karelia -ohjelman puitteissa toteutettavien sijoitushankkeiden kohtaloa. Istuntoa johti aluetasavallan hallituksen apulaispääministeri, rakennusministeri Valeri Mamotov.

Uusista infrastruktuurihankkeista sovittiin ja luettelo toimitettiin tasavallan päämiehelle. Sergei Katanandov teki ehdotuksen sisällyttää hankeluetteloon puhdistuslaitteiden rakentamisen Karhumäkeen ja Puutosiin. Luettelossa on kaikkiaan 13 kohdetta. Hankkeiden toteuttamisesta on ennen kaikkea molemminpuolista hyötyä rahoittajille. Suunnitelmien toteutuminen jouduttaisi ympäristön suojeluongelmien ratkaisemista, matkailun kehittämistä, kunnallistalouden infrastruktuurin täydellistämistä, liikenneturvallisuuden varmistamista, aluetasavallan sosiaalis-taloudellisten ongelmien ratkaisemista.

Luettelossa on kaksi osaa. Toiseen kuuluu kohteita, joiden rakentamista tulisi jatkaa ja toiseen - hankkeita, joiden toteuttamista voitaisiin lykätä tuonnemmaksi.

Pitemmän aikavälin hankkeisiin kuuluu mm. vedenottamon ja paikallisilla polttoaineella toimivan kattilahuoneen rakennuttaminen Karjalan tasavallan pohjoispiireihin, levähdyspaikkojen perustaminen autoilijoille ja erikoisten tieviittojen asentaminen rajan tuntumassa oleville teille. Rudolf Jershov

Tekninen tuki
Luotu 2 maaliskuuta 2010. Toimitettu 2 maaliskuuta 2010.
© Karjalan Tasavallan Päämiehen kanslia, 1998