Virallinen Karjala. Karjalan tasavallan valtiovaltaelinten virallinen palvelin.
  Šóńńźą’ āåšńč’English versionSuomalainen versio
  |Karjalasta |Kt:n symbolit   |Matkailua |  Yhteistoimintaa |  

Kukkula -nimisen urheilukeskuksen rakentamista jatketaan

Petroskoissa jatketaan strategisesti tärkeän urheilukohteen rakentamista. Kyseessä Kukkula -niminen ampumahiihtokeskus. Sen pystyttämiseen saatiin federaation keskuksesta 100 miljoonaa ruplaa. Näillä määrärahoilla viedään päätökseen hankkeen toinen vaihe. Suunnitelmissa on pystyttää hallintotilat, talousyksikkö ja kaukolämmitysverkko. Tie tontin rajalle asti asfaltoidaan. Starttialue saadaan tarvittavaan kuntoon. Täältä lähtevät ampumahiihtäjät ladulle ja myös maali on samalla alueella. Digitaalinen kalusto (ilmoitustaulu, screan) ampumarataa varten hankitaan. Aikaisemmin oli suunniteltu töiden lopettaminen tämän vuoden loppuun tai ensi vuoden alkuun mennessä. Määrärahat saatiin odotettua myöhemmin, joten rakentaminen pitkittyy. Todettakoon että tämän vuoden helmikuussa vietiin loppuun hankkeen ensimmäinen vaihe: valmistui valaistu latu, jolla saa harjoitella rullasuksillakin lumettomaan aikaan, ajanmukaiset ladut (6 km), ampumahiihtokeskuksen ampumarata (pinta-alaltaan 4 tuhatta neliömetriä). Puolisuojattua ampumarataa, jollainen rakennettiin Petroskoihin ja vieläpä melkein kaupungin keskustaan, ei ole missään Venäjän luoteisvyöhykkeen kaupungissa. Uusissa kohteissa on jo pidetty kilpailuja.

Petroskoin Kukkulan rakentamisessa tapahtui melkoisia muutoksia parempaan päin viime kahden vuoden kuluessa. Oma rullasuksi latu ja ampumarata antavat paikallisille urheilijoille oivat mahdollisuudet harjoitella kotikaupungissa. eikä jossain muualla. Kukkulan keskuksessa järjestetään vastaisuudessa arvovaltaisia kilpailuja. Hankkeen kolmas vaihe sisältää suunnitelman rakennuttaa hotelli.

Julia Kutsherenko

Tekninen tuki
Luotu 17 elokuuta 2010. Toimitettu 18 elokuuta 2010.
© Karjalan Tasavallan Päämiehen kanslia, 1998