|
A. Nelidov johtamassa istuntoa
 |
Karjalan päämies Andrei Nelidov johti elokuun 17. päivänä pidettyä aluetasavallan hallituksen istuntoa. Siinä käsiteltiin kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon tuloksia. Karjalan päämies kiinnitti erikoista huomiotaan siihen, että tuotanto lisääntyy tasavalassa, mutta veroja maksetaan aluetasavallan budjettiin vähänlaisesti. Andrei Nelidov ilmaisi tyytymättömyytensä siihen, että noin 40 prosenttia aluetasavallan budjetista muodosta yhden veronmaksajan - Karjalan masuunipelletti Oy:n - maksusuoritus. "Se on epänormaalia, - päämies totesi. - Onhan meillä muitakin tehokkaasti toimivia tehtaita. Karjalan tasavalassa on melkoinen määrä ajanmukaisesti varustettuja yrityksiä. "Pelletti" maksaa, entä muut? Jospa nämä muut yritykset jättäisivät edes osan maksuistaan aluetasavallalle, niin mehän olisimme melko rikas valtakunnan subjekti".
Kuvernöörin mielestä näin tapahtuu siksi, että rahat eivät jää tasavaltaan hyvin suunniteltujen kaavojen takia: yrityksen realisoivat valmisteensa ikään kuin itselleen ja verot jäävätkin niihin maihin aluetasavallan ulkopuolella, joihin yritys on rekisteröity. Toisin sanoen maksut jää offshore-vyöhykkeiden tileille.
Andrei Nelidov korosti, että monet tehtaat ovat jo vuosia toimineet joko tappiolla tai ilman voittoja - näin ainakin tilintarkastuksista ilmenee. Samat yritykset eivät luovu kuitenkaan metsien tai maiden vuokrasopimuksista. Kaiken lisäksi kilpailu tällaisista vuokrasopimuksista ja toimiluvista kiristyy vuosi vuodelta. Näin ollen voittoja saadaan, mutta liikemiehet maksavat niistä veronsa Karjalan tasavallan ulkopuolella.
"Liikemiehet toimivat lain puitteissa, mutta me emme ole alkukantaisia asukkaita, jotka ruuasta auttavat ihmisiä Caymansaarilla tulemaan entistä rikkaimmiksi, - aluetasavallan päämies painotti. - Se ei ole reilua ja katson, että meidän on käynnistettävä asialliset neuvottelut liikemiesten kanssa". Tasavallan johtaja korosti samalla, että kyseessä on nimenomaan vuoropuhelu - korrekti ja rakentava, mutta vastaisuudessa etuja saavat vain sellaiset sijoittajat, jotka tulevat maksamaan rehellisesti veronsa siellä, missä he ansaitsevat tulojaan. "Tämä on aluetasavallan budjetin täyttämisen tehokas keino, jopa tehokkaampi, kuin Venäjän valtakunnan federaalisen budjetin lypsäminen" - Andrei Nelidov katsoo.
L. Shustov
 |
Taloussektorin ministeriöt saivatkin tehtävän eritellä lyhyessä ajassa suuryritysten toimia, yritysten, jotka tuotavat vuosikaupalla "pelkkää tappiota", mutta jatkavat silti toimintaansa ja pystyvät jopa toteuttamaan lähes ongelmitta ottamiaan sosiaalisia lupauksiaan. "Jos tilanne on todellisuudessa sellainen, jollaisen kuvan näiden yritysten johtajan antavat, niin he ovat todellisia sankareita, joille pitäisi heidän eläessään pystyttää patsaita ja muistomerkkejä, tasavallan johtaja sanoi. - Mutta mikäli eivät ole toiminnan sankareita ja jos hallitus ei tee mitään tilanteen parantamiseksi, niin hallitukselle pystytetään muistomerkki - toimettomuudestaan ja huonosta valtiollisesta työstään". Silmään pistävistä epäkohdista huolimatta on tilanne tänä vuonna aluetasavallan kansantaloudessa kuitenkin parempi kuin edellisvuoden ensimmäisellä puoliskolla. Karjalan ensimmäinen apulaistalouskehitysministeri Lev Shustov ilmoitti, että teollisen tuotannon kasvuvauhdin osalta oli Karjalan aluetasavalta kolmannella sijalla Venäjän Luoteisen federaalisen piirikunnan subjektien joukossa.
Laitosten ja yritysten tulot lisääntyivät 5,6 kertaa. Karjalan tasavallan budjettiin saatiin 10,9 miljardia ruplaa - se on 26% enemmän, kuin vuoden 2009 tammi- maaliskuussa. Keskivertokuukausipalkka kasvoi aluetasavallassa 108,5%. Peruspääomasijoitusten määrä on kasvanut. Rakennustoiminnassa tulos oli edellisvuotta parempi (150%). Tavaranvaihdossa oli edellisvuonna negatiivinen tuloa eli oltiin miinuspuolella selvästi. Tänä vuonna tuo indeksi käsitti vuoden ensimmäisen puoliskon tulosten valossa 102,3% (arvo 27,5 miljardia ruplaa). Metsäalan yritysten menetykset (kulut) supistuivat 2,5 kertaa. Hallituksen istunnossa annettiin ministeriöille ja Karjalan tasavallan muille vastaaville virastoille tehtävä täyttää vuoden suunnite ja saada tänä vuonna tasavaltaan sijoituksia 20,6 miljardia ruplaa sekä perustaa 1,5 tuhatta uutta työpaikkaa. Tasavallan virkailijoista muodostetaan komissio aluetasavallan päämiehen alaisuuteen modernisoimaan subjektin kansantaloutta ja uudistamaan teknologista kantaa. Tiedetään, että Karjalan muutamat sahat käyttävät viime vuosisadan 30 -luvulla hankittua kalustoa, joten niiden tuotteita ostetaan enimmäkseen sellaisiin maihin, joissa laatuvaatimuksiin kiinnitetään vähemmän huomiota (tällaisena maana on esimerkiksi Egypti).
Hallitus määrittelee investointipolitiikkansa suunnitteet vuoteen 2015 mennessä. Tärkeimmistä sijoitushankkeista tulevat vastaamaan henkilökohtaisesti korkeat virkamiehet. Tasavallan virastoille ja paikallisille itsehallintoelimille annettaan tasavallan hallituksen suositukset sosiaalisen ja taloustilanteen parantamiseksi.
|
|