Virallinen Karjala. Karjalan tasavallan valtiovaltaelinten virallinen palvelin.
  Šóńńźą’ āåšńč’English versionSuomalainen versio
  |Karjalasta |Kt:n symbolit   |Matkailua |  Yhteistoimintaa |  

Sijoituksille avoin Karjala

Karjalan tasavallan hallituksen ensimmäinen apulaispääministeri Juri Kantsher johti 26. elokuuta pidettyä investointeja Karjalan tasavallan kansantalouteen jouduttavan komission istuntoa.

Tähän komissioon eli työryhmään kuuluu niitä tasavallan hallituksen jäseniä, joiden toiminasta riippuu aluetasavallan investointi-ilmapiiri. Ryhmä auttaa tärkeiden uusia työpaikkoja tuovien ja tuotannon lisäämistä pönkittävien hankkeiden toteuttamisessa.

Tällä kertaa käsiteltiin Karjalan pääkaupungin tuntumassa toteutettavien hankkeiden etenemistä. Niinpä "Karjalan marja" -hanke tavoittelee alueelta poimittujen metsämarjojen syväkäsittelyä.

Tehdas olisi ainutlaatuinen Venäjällä. Kaksi kolmasosaa metsämarjoista, joita käytetään meijeri- ja konditoriateollisuudessa, tuodaan ulkomailta. "Karjalan marja" -tehdas pystyisi jalostamaan vuorokaudessa 44 tonnia metsämarjoja. Uusi yritys luo 100 uutta työpaikkaa. Petroskoin kaupunki saa uusia verotuloja. Sijoitushanketta kannattaa Venäjän maatalousministeriö. Varoja on sijoitettu 561 miljoonaa ruplaa. Rosseljshozbank -pankin Karjalan osastossa on luottotilillä 421 miljoonaa ruplaa. Näin rahoitetaan hankkeen etenemistä. Tähän mennessä hankkeen toteutusaste on 80%. Tehtaan osastoihin asennetaan kallisarvoista ulkomaista tuotantokalustoa ja palkataan työntekijöitä.

Investointihankkeen puitteissa on kuitenkin ongelmia käyttövarojen saannissa. Rosseljshozbank oli muuttanut takuukiinteistöjen arvioinnin menetelmiä, joten varoja hankintojen maksamiseen saadaan vähemmän.

Juri Kantsher lupasi Karjalan hallituksen nimissä kaikkinaista tukea hankkeelle. Karjalan marja -Oy:n pääjohtaja Eduard Krulin ilmoittaman mukaan rakennus- ja asennustyöt voidaan viedä loppuun tänä vuonna, mikäli aluetasavallan ja valtakunnan tasolla saadaan viranomaisilta tukea.

Petroskoissa ollaan toteuttamassa muitakin mittavia hankkeita. Kaupunginjohtaja Nikolai Levin kertoi niistä komission istunnossa. Mainittakoon DOK-Kalevala -tehdas, joka aloittaisi ensimmäisenä Venäjällä OSB -lastulevyjen tuotannon tähteistä. Petrozavodskmash -yritykseen hankitaan uusia tuotantovälineitä. Onego-Palace -hotellin viimeistelyä jatketaan.

Liikesuunnitelmien puitteissa toteutettavien hankkeiden ohella jatketaan budjetista rahoitettavien kohteiden pystyttämistä. Ja esimerkiksi teiden kunnostamiseen Petroskoissa käytetään kaupungin ja tasavallan budjeteista yli 160 miljoonaa ruplaa. 17 kadulla on kestöpäällyste uusittu. "Yhtenäisen Venäjän kaupunkien uudet tiet" -hankkeen puitteissa saadaan Venäjän budjetista Petroskoin katujen kunnostamiseen ylimääräiset 264 miljoonaa ruplaa.

Tekninen tuki
Luotu 27 elokuuta 2010. Toimitettu 27 elokuuta 2010.
© Karjalan Tasavallan Päämiehen kanslia, 1998