Leivästä on kysymys
Hallituksen puheenjohtajan "kuuma linja"
KTn halituksen puhenjohtaja Sergei Katanandov vastaa kerran kuukaudessa tasavallan asukkaiden
puhelimitse tekemiin kysymyksiin. Lauvantaina 16 tammikuuta puhelin oli sanan varsinaisessa merkityksessä
kuuma. Ääänestäjät mm. kysyivät: milloin ruvetaan maksamaan palkkoja, avustuksia ja eläkkeitä
ajoissa, millä keinoin on tultava toimeen ilman rahaa, mitä laitettaan lapsille ruokapöytään,
milloin pysähtyy hintojen nousu?
Elintarvikkeiden ja tärkeimpien kulutustavarain hintojen nousu joulukuussa ilman palkkojen
(niitäkään ei makseta ajoissa!) korotuksia johtaa epäilemättä siihen, että suurin osa tasavallan
asukkaista joutuu ilmiselvän rutiköyhyyden partaalle.
- Olen toisen luokan invalidi, tarvitsen prednizoloni-lääkettä, minulla om oikeus saada sitä
maksutta, mutta jo neljään kuukauteen minulle ei ole annettu sitä ilmaisesti, rahaa elintärkeän
lääkkeen ostamiseen minulla ei ole. Olen 43-vuotias ja haluan vielä elää, - näin kuvaa ongelmiaan
Louhen hallintopiirin Tsupassa asuva nainen.
- En ole saanut puoleen vuoteen lapsiperheavustuksia, puolisoni työskentelee Suojärven rakennusyrityksessä,
palkkoja ei makseta, lapsemme ovat istuneet kotona jo kuukauden - kouluun en uskalla heitä
komentaa, - kertoo nuori nainen.
- Tehkää ihmeessä jotain leivän hinnan jäädyttämiseksi. Kymmenisen kananmunaa maksaa nykyisin
20 ruplaa, voikilo - 60 ruplaa, eläkkeeni on 460 ruplaa (noin 100 Smk.) kuukaudessa, se riittää
vain jokapäiväisen leivän ostoon. Jos leivän hinta myös nousee, niin meitä odottaa nälkäkuolema,
- päivittelee Aunuksessa asuva ikäihminen.
Hallituksen puheenjohtaja ja apulaisensa ottivat vastaan tunnissa kolmisenkymmentä puhelua.
Sen jälkeen, kun vastaaja ilmoitti maksavansa kaukopuhelut, niitä alkoi tulla Petroskoin
lisäksi Puutosista, Kemistä, Karhumäestä, Segesasta, Aunuksesta, Suojärveltä, Louhen, Belomorskin,
Sortavalan ja Äänisenrannan hallintopiireistä.
Jokainen kysymys kirjataan lomakkeeseen. Soittaja saa myöhemmin vastauksen, jos hänen
ongelmaansa ei pystytä ratkaisemaan välittömästi. Vastaavat toimeksiannot saavat puheenjohtajalta
sijaisensa.
"Kuuman linjan" ylläpitäminen on osa tasavaltamme elämää, puhelut kielivät kansalaistemme
huolista ja ongelmista. Sergei Katanandov haluaa olla tietoinen tavallisen ihmisen elämästä ja
avaa säännöllisin väliajoin suoran linjan keskustellakseen vuoropuhelun muodossa
äänestäjäin kanssa.
KTn hallituksen puheenjohtajan
lehdistöpalvelun tiedote

webmaster@gov.karelia.ru
Luotu 21 tammikuuta 1999
Toimitettu 21 tammikuuta 1999
|