Vladimir Putin saa kevätvaaleissa ehdottoman tuen
Karjalassa - tämä on tasavallan päämiehen Sergei Katanandovin ennuste
PETROSKOI, 10 tammikuuta. /ITAR-TASSin kirjeenvaihtaja Vladimir Zlobin/.
Suurin osa äänestäjistä ilmaisee tukensa tämän vuoden maaliskuussa toimitettavissa Venäjän
presidentin vaaleissa Vladimir Putinille. Tasavallan johtaja Sergei Katanandov ilmaisi
varmuutensa tästä keskustellessaan ITAR-TASSin kirjeenvaihtajan kanssa.
"Ennusteeni perustuu siihen, että Vladimir Putinin "oma" vaaliliittoutuma nimeltään
"Yhtenäisyys" on saanut Valtion Duuman vaaleissa Karjalassa joulukuussa yli 31% annetuista
äänistä. Se on enemmän, kuin muut puolueet, vaaliliitot ja liikkeet, - kertoo tasavallan
johtaja. - En uskoisi, että luottamus Putinia kohtaan supistuu tasavallassamme kolmessa
kuukaudessa, päinvastoin - suosionsa kasvaa".
Sergei Katanandovin mielestä vaalikamppanjasta ei muodostu mikään helppo prosessi.
"Nykyisellä vt. Presidentillä on vakavia kilpailijoita, mikä on otettava huomioon, katsoo hän.
- He eivät antaudu helpolla. Kansan sanonta kuuluu: jäniskin kamppailee elämästään
kynsin-hampain, jos sitä ahdistetaan".
Puhuessaan Karjalan hallituksen asenteesta tulevissa vaaleissa, Sergei Katanandov totesi,
että se on suurpolitiikan ulkopuolella. "Tehtävänämme on turvata alueellamme stabiliteetti ja
parhaat mahdollisuuden kansalaisten tahdon ilmaisua varten, - hän sanoi. - Minä otan huomioon
tasavallan valitsijain enemmistön mielipiteet ja kannaten täten henkilökohtaisesti Vladimir
Putinia".
Petroskoissa julkaistu kirja Dostojevskista
kertoo kirjailijan luomistyöstä uudesta näkokulmasta
PETROSKOI, 10 tammikuuta. /ITAR-TASSin kirjeenvaihtaja Vladimir Zlobin/.
Venäjän kirjallisuuden tuntijat saivat erinomaisen lahjan Uuden Vuoden alkupäivillä -
Petroskoin valtionyliopiston kustannusliike painatti 3 tuhannen kappaleen painoksena
teoksen "Valoisa, elämäniloinen Dostojevski". Kyseessä on kuuluisan suomalaisen
kirjallisuudentutkijan Oscar von Schultsin vuosina 1931-1932 Helsingin yliopistossa
pitämien 23 luennon tekstit, jotka todistavat vakuuttavasti, että Dostojevskin luomukset
ovat valoisat ja elämää ylistävät. Siinä tutkija eroaa monista kriitikoista, jotka
pitävät venäläiskirjailijaa vihamielisena nerona ja kovasydämisenä lahjakkuutena.
"Luentojen teksteja säilytetään Helsingin yliopiston kirjaston arkistossa, - kertoi
ITAR-TASSin kirjeenvahtajalle professori Vladimir Zaharov Petroskoista. - Työskennellessäni
arkistossa tutustuin niihin ja luettuani tekstit tulin johtopäätökseen, että ne pitäisi
ehdottomasti julkaista venäjän kielellä".
On pantava merkille, että Petroskoin valtionyliopisto on jo vuosien ajan julkaissut
Dostojevskin teoksia ja tieteellisia tutkimuksia kirjailijan luomuksista. Professori Zaharovin
johtama toimitusryhmä on saattanut painatuskuntoon klassikon 15-nidoksisen,
siis täydellisimmän, teoskokoelman. Siitä on julkaistu 3 nidosta, neljäs nidos toimitetaan
tilaajille tämän vuoden helmikuussa. Kokoelman erikoisuutena on se, että teosten tekstit
julkaistaan tekijän alkuperäisten käsikirjoitusten mukaan, toisin sanoen toimittamattomina
ja entistä kirjoitustapaa noudattaen, mikä antaa lukijalle mahdollisuuden tutustua lähemmin
aitoon Dostojevskiin.
Muita uutisia

webmaster@gov.karelia.ru
Luotu 11 tammikuuta 2000
Toimitettu 11 tammikuuta 2000
|