Virallinen Karjala. Karjalan tasavallan valtiovaltaelinten virallinen palvelin.
  Šóńńźą’ āåšńč’English versionSuomalainen versio
  |Karjalasta |Kt:n symbolit   |Matkailua |  Yhteistoimintaa |  

KTn Halituksen puheenjohtajan
lehdistöpalvelun tiedotteita


2000

10 helmikuuta Petroskoissa avasi ensimmäistä kertaa ovensa Eurooppalainen talvikoulu "Kansainvälinen yhteistyö Euroopan Pohjoispuoleisessa osassa"
7 helmikuuta Karjalan johtaja Sergei Katanandov puoltaa Brysselissä Venäjän regioonien etuja
Karjala saa Suomesta varoja sahan rakentamiseen
2 helmikuuta Hallituksen työllistämisohjelman laatijain mielestä työttömien lukumäärä Karjalassa käsittää vuonna 2000 4,3-5,2%
1 helmikuuta Tuotannon lisääminen Karjalassa johti työttömyyden tuntuvaan supistumuseen
27 tammikuuta Suomi myöntää sianhoidon kehittämiseen Karjalassa vuosina 2000-2003 noin 3 miljoonaa markkaa
25 tammikuuta Petroskoin, Moskovan ja Arkangelin valin lentokoneliikenne avattu
21 tammikuuta Karjalassa avattiin ensimmäinen hyväntekeväisyysruokala Venäjän ja Norjan Punaisen Ristin järjestöjen yhteistyön puitteissa
Karjalassa järjestettään 26 maaliskuuta kansanäänestys tasavallan valtaelinten uudellenjärjestelyn kysymyksistä
17 tammikuuta Ilmailuyritys "AVL" Arkangelista huolehtii uudesta Kirovsk - Petroskoi - Moskova-ilmareitista
Karjala osallistuu "Venäjä-Expo 2000"-näyttelyyn, joka pidetään Lontoossa
Sergei Katanandov Venäjän opetusalan työntekijäin neuvottelussa Moskovassa
13 tammikuuta Vladimir Putin Petroskoissa
12 tammikuuta Vladimir Putin saapunut Karjalaan
11 tammikuuta Vladimir Putin käsittelee Petroskoissa yhdessä VFn 12 subjektin maaherran kanssa Venäjän luoteisosan sosiaalis-taloudellisen kehityksen ongelmia
Vladimir Putin saa kevätvaaleissa ehdottoman tuen Karjalassa - tämä on tasavallan päämiehen Sergei Katanandovin ennuste
Petroskoissa julkaistu kirja Dostojevskista kertoo kirjailijan luomistyöstä uudesta näkokulmasta
6 tammikuuta Karjalassa alkoi kokeilu järviseututasavallan muuttamiseksi kalanjalostusteollisuustuotteiden keitaaksi
5 tammikuuta Karjalan johtaja Sergei Katanandov aikoo kutsua eläkkeelle siirtyneen Boris Jeltsinin viettämään kesäpäiviä Shuiskaja Tsupassa

1998 1999


Tekninen tuki
Luotu 31 heinäkuuta 1998. Toimitettu 10 helmikuuta 2000.
© Karjalan Tasavallan Päämiehen kanslia, 1998