Virallinen Karjala. Karjalan tasavallan valtiovaltaelinten virallinen palvelin.
  Šóńńźą’ āåšńč’English versionSuomalainen versio
  |Karjalasta |Kt:n symbolit   |Matkailua |  Yhteistoimintaa |  

Karjalan historian sivuja
  • 20 toukokuuta 1784 - Aunuksen lääni.
  • 8 kesäkuuta 1920 - Karjalan työväenkommuuni.
  • 25 heinäkuuta 1923 - Karjalan ASNT.
  • 31 maaliskuuta 1940 - Karjalais-Suomalainen SNT.
  • 16 heinäkuuta 1956 - Karjalan ASNT.
  • 13 marraskuuta 1991 -Karjalan tasavalta.

Karjalan aluetta ryhdyttiin asuttamaan jäätikön sulattua 7-6 vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua. Muinaisihmisten elinkeinoina olivat kalastus ja metsästys. 1 tuhannella ennen ajanlaskumme alkua jo tuotettiin rautaa, luotiin perustaa maanviljelylle ja karjanhoidolle. Ajanlaskumme alkamisesta 1 vuosituhannella eläneiden ihmisten etnisestä koostumuksesta voidaan todeta seuraavaa: seudulla oli suomalais-ugrilaisen ryhmän heimoja - Karjalan kannaksella ja Laatokan pohjoisalueella - karjalaisia, Laatokan ja Äänisen välisellä kannaksella - vepsäläisiä ja pohjosempana - lappalaisia (saamelaisia). Ajanlaskumme alusta 2 vuosituhannella osa karjalaisista vaelsi Pohjanlahden rannikkoseuduille ja Vienanmeren rannikolle asti. Äänisen pohjois- ja itäseuduille sekä Vienanmeren rannikolle vaelsi slaaveja, mikä joudutti maanviljelyn, suolankeiton ja mereen liittyvien elinkeinojen kehittymistä.

9 vuosisadalla syntyi muinaisvenäläinen valtio - Kiovan Venäjä ja Karjala joutui sen vaikutuspiiriin. Kiovan Venäjän hajottua 12 vuosisadalla Karjalasta tuli Novgorodin feodaalisen tasavallan osa, joka oli autonoomisena vielä 13 vuosisadan 70-luvulla. Karjalan heimon, myöhemmin karjalaisten hallinnon (12-13 vuosisadasta alkaen) keskuksena oli Korela-niminen kaupunki (nyk. Priozersk, Leningradin hallintoalue). Novgorodin ruhtinas Jaroslav Vsevolodovitsh kastoi (pakanalliset) karjalaiset ortodoksiseen uskoon vuonna 1227. Myös vepsäläisistä tuli ortodokseja.

Karjalan asukkaat kamppailivat yhdessä novgorodilaisten kanssa saksalaisten ja ruotsalaisten feodaalien agressiivisia ristiretkiä vastaan Itämeren rantamilla. Ruotsalaiset valloittivat 13 vuosisadan lopulla osan Länsi-Karjalan alueista ja perustivat Viipurin linnan (1293). Venäläiset ja karjalaiset pysäyttivät kuitenkin ruotsalaisten ekspansiivisen etenemisen itään. Pähkinäsaaren rauhan (1323) mukaan suurin osa Karjalaa Korela-kaupunkineen, johon novgorogilaiset rakennuttivat linnan vuonna 1310, jäi Novgorodin tasavallalle. Novgorodilaisaikoihin (12-15 vuosisadat) heimojen välisistä suhteista siirryttiin luonteeltaan feodaalisiin suhteisiin. Karjalan kansan muovautumisprosessi päättyi pääpiirteissään silloin. Kansan kokoonpanoon tuli osa Aunuksen kannaksella eläneistä vepsäläisistä.

Karjala yhdessä Suur-Novgorodin muiden maiden kanssa liitettiin 1478 Venäjän valtakuntaan. Novgorodilaispajareiden omistamat maat takavarikoitiin valtiolle ja täällä asuneista lähes kaikista talonpojista tuli "musta-atrainristikanzaa" (18 vuosisadalta lähtien - valtiontalonpojat). Pienempi osa väestöä joutui maaorja-asemaan luostareiden yhteyteen.

Ruotsin ekspansio itään voimistui 16 vuosisadan lopulla - 17 vuosisadan alussa. Venäläiset ja karjalaiset kävivät 1610-1611 kiivaita torjuntataisteluja Korelassa. Kruunun joukot valloittivat linnan kuusi kuukautta kestäneen piirityksen jälkeen. Venäjä menetti Stolbovan rauhassa 1617 Karjalan kannaksen, minkä seurauksena karjalisia siirtyi pakosta sankoin joukoin Venäjän valtion alueille. He asettuivat taloksi sekä rajaseudulle, että Venäjän keskiosissa oleviin rajoneihin. Melkoinen määrä karjalisia (25-30 tuhatta) jäi asumaan Tverin seuduille, minkä seurauksena myöhemmin muodostui Tverin karjalaisten etninen ryhmä.

Karjalan kannaksen menettämisen jälkeen Karjalan hallinnolliseksi ja kauppakeskukseksi tuli vuonna 1649 rakennettu Aunuksen linna. Talonpojat tuottivat melkoisesti rautaa, jota toimitettiin myytäväksi 17 vuosisadalla Tihvinän markkinoille. Shungun markkinapaikka Äänisentakaisella alueella sai uutta merkitystä, kun sen kautta hoidettiin kauppasuhteita Karjalan Pomorjen (Vienanmeren rannikko) ja Etelä-Karjalan kesken.

Karjalan alueelle rakennettiin Pietari Suuren aikoihin Aunuksen rautatehtaat (Petrovskin, Poventsan, Aleksejevskin ja Kentjärven), joiden tuotteilla oli melkoinen mekitys Pohjan sodassa 1700-1721. Venäjän armeija ja sotalaivasto saivat täältä tykkejä ja tuliaseita, muuta metallikalustoa. Pietarin tehdas (1703) antoi sysäyksen samannimiselle slobodalle, josta kehittyi Petroskoin kaupunki. Uudenkaupungin rauhassa 1721 Karjalan kannas palautettiin Venäjälle. Pohjan sodan päätyttyä Pitarin tehtaat (Kentjärven tehdasta lukuunottamatta) suljettiin. Venäjän ja Turkin välinen sota (1768-1774) antoi kuitenkin uuden sysäyksen valtion rahoittaman metallurgian kehitykselle seudulla. Pietarin slobodan alueelle perustettiin 1773-1774 Aleksanterin tykkitehdas, joka oli 18 ja 19 vuosisadoilla maan suurimpia puolustusvoimien tilauksia täyttäneitä tehtaita.

Melkoinen osa Karjalaa kuului 18 vuosisadalla hallinnollisesti Pietarin, myöhemmin Novgorodin lääniin. Vuonna 1784 muodostettiin Aunuksen lääni (pääkaupunkina - Peroskoi). Karjalan alueita kuului samalla Viipurin ja Arkangelin lääneihin. Kapitalistiiset suhteet saivat kehitystä 18 vuosisadan toisella puoliskolla. Rakennetiin yksityisessä omistuksessa olevia veden voimalla toimivia sahoja, ammattimiehiä vaelsi kotikonnuilta kauas keskuksiin työn perässä, laajeni kaupankäynti läänin sisällä ja muiden alueiden kanssa. Maaorjuuden poistamisen jälkeen (1861) puunkaatoa tehostettiin. Perustetaan höyryvoimalla toimivia sahoja. Teollisuus- ja kausityöläisten lukumäärä kasvoi. Täältä toimitetiin melkoisia määriä puu- ja sahatavaraa Venäjän markkinoille (etenkin Pietariin) ja vientiin. Äänisellä ja Vienan merellä alkoi 19 vuosisadan 60-70 luvulla höyrylaivaliikenne.

Karjalan talous oli kuitenkin XX alussa elinkeinoltaan pääpiirteissään perinteellisen maatalousvoittoista. Vuoden 1897 väestönlaskennan mukaan aluella asui 215 tuhatta ihmistä. Heistä teollisuustyöläisiä oli vain noin 3 tuhatta. Muurmannin rautatie rakennettiin vuosina 1914-1916 Karjalan kautta, mikä nopeutti seudun ja Pietrain ynnä muiden suurkaupunkien välisten talous- ja kultturisuhteiden lujittamista.

Neivostovalta vahvistui Karjalassa marraskuussa 1917 - huhtikuussa 1918. Keväällä 1918 seudulla käytiin taisteluja toisaalta Punaisen Armeijan ja toisaalta valkokaartilaisten sekä interventtien kesken. Vuoden 1919 kesään mennessä valkokaartilaiset ja Liittoutuneiden maista saapuneet joukot miehittivät Karjalan Pomorjen (Vienanmeren rannikon) ja Äänisen pohjoisrannat. Valkosuomalaisten joukot tunkeutuivat samaan aikaan Karjalan läntisille raja-alueille. Petroskoin liepeillä, Viteleessä ja Lizhmassa käytyjen taistelujen seurauksena (kesällä ja syksyllä 1919) puna-armeijalaiset saivat taisteluonnen puolelleen ja helmi-maaliskuussa 1920 tuottivat vastustajalle tappion.

Venäjän Keskustoimeenpanevakomitea (maan hallitus) vahvisti 8 kesäkuuta 1920 dekretin (päätöksen) autonomisen alueen - Karjalan työkansan kommuunin perustamisesta. Alue sai haltuunsa Aunuksen ja Arkangelin lääneistä karjalaisten asuttamat maat. Yleiskarjalainen Neuvostojen ensimmäinen kokous pidettiin helmikuussa 1920. VFSNT:n Kansankomissaarien Neuvosto (hallitseva elin) teki 26 huhtikuuta päätöksen KTK:n talouskehityksen suuntauksista ja sille annettavasta avusta. Karjala sai laajaa finanssi- ja talousitsenäisyyttä. Siirtyminen talouden jälleenrakentamiseen keskeytyi, kun talonpojat nousivat lokakuussa 1921 kapinaan seudun luoteisosissa. Kapinointi alkoi viljan alinomaisen puutteen ja jatkuvan työhönpakottamisen seurauksena. Yhdessä kapinallisten kanssa vallanpitäjiä vastaan kamppaili suomalaisten aseistettuja joukkoja. Punainen Armeija tukahdutti kapinan helmikuussa 1922.

Venäjän Keskustoimeenpanevakomitea muutti vuoden 1923 25 heinäkuuta tekemällään päätöksellä Karjalan työkansan kommuunin Karjalan Autonoomiseksi Sosialistiseksi Neuvostotasavallaksi. Seudun talouden jälleenrakennustyö vietiin pääpiirteissään päätökseen vuoteen 1925 mennessä. 20-luvun lopulla - 30-luvun alussa käynnistettiin teollistamisprosessi. Puutavaran tuotanto lisääntyi, sahoja rekonstruoitiin. Syntyi uusia teollisuusaloja: sellu- ja paperituotanto, huonekalu- ja vuoriteollisuus, voimatalous. Suuret sellu- ja paperitehtaat otettiin käyttöön Kontupohjassa (1929) ja Segezhassa (1938). Onegan (entinen Aleksanterin) tehdas rekonstruoitiin. Se ryhtyi tuottamaan kalustoa metsäteollisuden tarpeisiin. Karjalan väestö käsitti 30-luvun lopulla 0,2% koko Neuvostoliiton asukkaista. Tasavalta tuotti kuitenkin 5% maan puutavarasta (15% vientiin menevästä puutavarasta), 5% paperista, 25% suksista, 80% kiilleliuskeesta, 30% graniitista. Teollisuutta kehitettiin nojautuen raaka-aineen hyödyntämisen ektensiivisiin menetelmiin, unohtaen sosiaalialan kehityksen melkoiset tarpeet. Kansantalouden "pakkotyöleirisekstori" näytteli osaansa. Seudulle perustettiin Neuvostoliiton ensimmäiset bolshevikkien poliittisille vastustajille ja epäluotettaville kansalaisille tarkoitetut keskitysleirit - SLON (Solevetkin saaristo), Belbaltlag (Vienanmeren - Itämeren kanavan rakennustyömaat), Soroklag (Belomorskin tuntumassa olleet leirit). Rangaistusvankien voimin rakennettiin Vienanmeren - Itämeren kanava, Segezhan sellu- ja paperikombinaatti, Pintushin telakka jne. Belbaltlag tuotti vuonna 1940 yli 50% Karjalan metsistä saadusta puutavarasta. Vuosina 1929-1933 seudulla toteutettu pakkokollektivisointi muutti jyrkästi talonpojiston elämän ja johti maataloustuotannon supistumiseen.

Joukkomittaiset vainot tuottivat korvaamattonta menekkiä 30-luvulla. Tuhansia syyttömiä ihmisiä, mm. kansantalouden korkesti koulutettuja spesialisteja, kulttuurin toimihenkilöitä, puolue- ja talousjohtajia (Karjalan halituksen puheenjohtaja E.Gylling, Kommunistisen puolueen Karjalan aluekomitean ensimmäinen sihteeri G.Rovio ja monet monet muut) ammutettiin "kansanvihollisina". Neuvostoliiton ja Suomen välisen (Talvi)sodan 1939-1940 jälkeen Karjalan ASNT:sta tuli 31 maaliskuuta 1940 Karjalais-Suomalainen Sosialistinen Neuvostotasavalta. Tasavalta oli liittotasavaltana Neuvostoliiton kokoonpanossa vuoteen 1956, jolloin Karjalasta tuli jälleen autonoominen Venäjän Sosialistisen Federatiivisen Neuvostotasavallan kokoonpanossa.

Suuren Isänmaallisen sodan vuosina 1941-1945 Karjalan melkoiset alueet olivat suomalaisten ja saksalaisten fasistijoukkojen miehityksen alla. Karjalan yli 100 tuhatta miestä ja naista taisteli Neivosto-Armeijan joukoissa ja partisaaniosastoissa. Karjalan rintaman joukot aloittivat rynnäkön 21 kesäkuuta 1944 ja vapauttivat miehityksestä Petroskoin 28 kesäkuuta. Neuvostojoukot saavuttivat heinäkuun lopulla Neuvostoliiton ja Suomen rajan. Tuhannet Karjalan asukkaat palkittiin uroteoistaan sota- ja kotirintamalla niinä vuosina valtion palkinnoilla, 26:lle myönnettiin valtion korkein palkinto - Neuvostoliiton Sankarin nimi. Sota tuottii valtavaa vahinkoa Karjalan kansantaloudelle ja kulttuurille. Lähes 200 tuotantolaitosta, koulua, klubia oli raunoina. Vuoteen 1950 mennessä kansantalous nousi jaloilleen saavutettuaan sotaa edeltäneen tason. Puutavaran toimitukset tasavallasta vaikuttivat ratkaisevasti maan Euroopnapuoleisten kaupunkien ja asutusten nopeaan jälleenrakentamiseen sodan jälkeen. Puutavaran tuotantoa lisättiin jatkuvasti 60-luvulle asti. Myöhemmin metsän kaatoa supistettiin ja ryhdyttiin rahoittamaan valtakunnallisen merkityksen omaavia talouden aloja: sellu- ja paperi-, vuori-, koneenrakennus- ja metallinkäsittelyteollisuutta. Rakennettiin "Petrozavodskbummash"-tehdas, Petroskoin radiotehdas, Kostamuksen malmirikastamo suomalaisten yritysten osanotolla.

Sosiaalis-taloudellisen kehityksen vauhti hidastui 70-80-luvulla Karjalassa, kuten koko maassakin. Kehityksen ekstensiiviset lähteet ehtyivät, administratiivis-komentojärjestelmä menetti mahdollisuutensa ja kriisi-ilmiöt lisääntyivät.

Karjalan Korkein Neuvosto (parlamentti) teki 9 elokuta 1990 päätöksen vahvistaa Neuvostoliitossa voimistuvan järjestelmäkriisin olosuhteissa julistuksen Karjalan ASNT:n valtiollisesta suverenisuudesta. 13 marraskuuta 1991 Karjalan ASNT:sta tuli Karjalan tasavalta. Neuvostoliiton hajottua Karjalan tasavalta allekirjoitti 31 maaliskuuta 1991 Liittosopimuksen riippumattoman Venäjän Federaation täysivaltaisena subjektina, joka julisti kulkevansa markkinatalouden kehityksen ja demokraattisten uudistusten tietä. Tasavallan karjalaisten, suomalaisten ja vepsäläisten ensimmäinen kansallinen kongressi pidettiin marraskuussa 1992. Siinä pohdittiin Karjalan suomalais-ugrilaisten kansojen kansallis-kulttuurillisen kehityksen ajankohtaisia kysymyksiä. Vuodesta 1978 voimassa olleen Karjalan tasavallan Perustuslakiin tehtiin vuosina 1991 ja 1994 tuntuvia muutoksia yhteiskunnan kehityksen uusia olosuhteita silmällä pitäen.

Karjala tunnetaan taiteellisen kansankulttuurin korkean tason ansiostakin. Täällä maalatut omaperäiset ikonit ja ainutlaatuiset rakennustaiteelliset muistomerkit - Kizhin kirkot (1714-1874). Kontupohjan Uspenjan kirkko (1774), Kemin Uspenjan kirkko (1711-1717) - tunnetaan laajasti. Suomalainen kansanperinteen tutkija E.Lönnrot tallensi 1830-luvulla Vienan Karjalassa eeppisia runoja, jotka muodostivat perustan "Kalevala"-eepokselle. P.Rybnikov löysi 1860-luvulla Äänisenrannan seudulla venäläisten bylinojen eläviä tietäjiä. Näillä seuduilla tallennettiin myöhemmin karjalaisen ja venäläisen folklooren satoja helmiä. Kansanrunoilijoista ja runonlaulajista mainittakkoon A. ja M.Perttuset, V. Kieveläinen, A.Lehtonen, M.Mihejeva, T. ja I.Rjabininit, I.Fedosova, V.Shtshegoljenok, F.Konashkov.

Neuvostovallan vuosina tapahtuneen kulttuurikehityksen seurauksena Karjalaan syntyi kansallista sivistyneistöä, tieteellista tutkimusta, ammatillista kirjallisuuden ja taiteen harjoittamista kehitettiin. Yleisvenäläistä ja kansainvälistäkin kuuluisuutta saivat säveltäjät H.Sinisalo ja K.Rautio, taidemaalari S.Juntunen, veistäjä L.Lankinen, kirjailijat A.Timonen, J.Rugojev, O.Stepanov, D.Gusarov, N.Laine, T.Summanen, T.Huttari.

N.Korabljev (Venäjän tiedeakatemian Karjalan tiedekeskus)

Tekninen tuki
Luotu 4 lokakuuta 2001. Toimitettu 4 lokakuuta 2001.
© KT:n valtiollinen IT-alan kehityskomitea, 1998-2015