|
VALAMO (KARJALN TASAVALTA), 18 elokuuta. /Pietari-TASSin kirjeenvaihtaja Jelena Jugina/. Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksi II vierailee Suomessa. Hän kertoi tästä itse venäläisille ja suomalaisille toimittajille Valamolla.
Hän oli saanut vierailukutsun Karjalan ja Suomen arkkipiispa Leolta. Parhaillaan neuvotellaan vierailun ajankohdasta. Suomessa toimii niin sanottu Uusi Valamo, johon on 40-luvulla siirtynyt munkkeja Valamon luostarista Laatokalta.
Kommentoidessaan Venäjän ja Suomen ortodoksisten kirkkojen suhteita totesi Aleksi II, että "ne kehittyvät yhteisymmärryksen ja veljellisen yhteenkuuluvuuden hengessä".
"Moskovan patriarkaatti tekee nykyisin entistä laajempaa hengellistä työtään Suomessa, sillä tähän valtioon on muuttanut viime aikoina entistä enemmän Venäjän kansalaisia", patriarkka sanoi.
Patriarkaatin vastuulla on neljä seurakuntaa Suomessa - kaksi Helsingissä sekä Turussa ja Porissa. Suomenortodoksisella kirkolla on 25 seurakuntaa. 89% Suomen asukkaista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon ja 1% - ortodoksiseen. Venäjä puhuvia on Suomessa nykyisin lähes 60 tuhatta.
|