|
Tietotoimisto "AMITEL". Altain seudun kylistä armeijaan vuonna 1941 kutsuttujen ja Karjalan korpeen Repolan suunnalla syksyllä samana vuonna suomalaisia vastaan käydyissä taiteluissa kaatuneiden muistoksi avataan Rukajärven asutuksessa (Mujejärven hallintopiiri, Karjalan aluetasavalta) 7 syyskuuta uusi muistomerkki, kertoo RIA Novosti.
Karjalan rintaman Repolan suunnalla käytiin elokuun loppupäivinä 1941 verisiä torjuntataisteluja Rukajärven tuntumassa. Eversti G. Kozlovin komentaman 27. jalkaväkidivisioonan sotilaat olivat siihen mennessä käyneet jo kaksi kuukautta kestäneitä viivästystaisteluja perääntyen valtakunnan rajalta ja kärsien suuria tappioita eversti Raappanan 14. divisioonan hyökätessä jatkuvasti. Syyskuun 1. päivänä saapui 27. divisioonan tueksi Siperiasta pataljoona, jossa oli 1021 sotilasta ja upseeria. Pataljoona aloitti puolustustaistelun Karjalan korvessa 7. syyskuuta. Hyökkääjä juuttui paikoilleen. Divisioonan rippeet pääsivät vetäytymään itään uusiin asemiin.
Löytynyt siperialaissotilaiden tomu haudataan Rukajärven kyläkalmistoon 7 syyskuuta. Samalla avataan uusittu muistomerkki. Seremoniaan saapuu Altain aluepiirin valtuuskunta. Siihen kuuluu kaatuneiden sukulaisia, etsintätyö aktiiveja, toimittajia, aluepiirin toimeenpanovallan virkamiehiä.
Uusi muistomerkki avataan aluepiirin keskuksen Barnaulin asukkaan aloitteesta. Tämä nainen on etsinyt maanmiestensä hautoja jaa kaatumispaikkoja vuodesta 1984.
"Hän halusi selvittää isänsä kohtalon, sillä perheellä oli vain pelkkä ilmoitus, että isänsä oli joutunut tietymättömiin eli kadonnut vuonna 1941. Nainen pääsi arkistoon ja selvisi, että isänsä on kaatuneena haudattu Rukajärven kylän kalmiston multiin. Käytyään Karjalassa sai nainen tietää, että samaan paikkaan on haudattu muitakin syyskuun 7. päivänä 1941 kaatuneita. Mutta muistomerkkiin on kaiverrettu vain 78 siperialaisen soturin nimet. Kun katuneiden sukulaisia yhtyi tutkimuksiin saatiin tietoja yhteensä 178 Altain seudulta armeijaan kutsuttujen ja kaatuneiden kohtalosta", - RIA Novosti kertoo.
Etsintäryhmiä Altain aluepiiristä, Karjalan aluetasavallasta, Moskovasta on osallistunut entisten taistelupaikkojen tutkimiseen Rukajärven tienoilla. Löydetty sotilaiden tomu haudattiin tavallisesti kylän kalmistoon. Nyt kaikki selvinneet siperialaisten urhojen nimet ikuistetaan…
Altain aluepiiristä osallistui muistomerkin luomiseen kaatuneiden sukulaisia, Altain sotaveteraanikomitean edustajia, aluepiirin sosiaalipalvelun spesialisteja, Altain aluepiirin sotilaskomissariaatin virkailijoita. Karjalan puolelta tähän työhön osallistui 27. divisioonan Petroskoin museon työntekijöitä, "Venäjän rauhanrahasto" -säätiön Karjalan osaston edustajia, Karjalan aluetasavallan toimeenpanovallan virkamiehiä.
|