|
Aluetasavallan hallitus on viime vuosina panostanut partnerisuhteiden kehittämiseen Venäjän regiooneihin. Vilkkaimmin laajenevat suhteet Moskovaan ja Pietariin. Myös Vologdan, Murmanskin ja Leningradin hallintoalueiden yrityksiin ylläpidetään asiallisia suhteita. Karjalan talouskehitysministeriön osastopäällikkö Jevgenija Trofimova kertoo:
Karjalan hallitus ja Moskovan kaupunginhallitus allekirjoittivat viime vuoden joulukuussa pöytäkirjan aikaisemmin solmitun yhteistyösopimuksen jatkamisesta vuoteen 2011. Moskovan liikemaailmaa kiinnostavat Karjalan luonnonvarat. Niinpä Louhen hallintopiirin Kolguvaaran louhoksesta toimitetaan Moskovan kivenjalostuskombinaatille kuukausittain 60-80 kuutiometriä lokkikiveä. Graniittia jalostetaan pääkaupungissa… Pitkärannan Syskyjänsaaren graniittilouhos käynnistetään tämän vuoden loppusuoralla. Puutosin hallintopiirissä ollaan avaamassa Botshilovskoje-1 -kivilouhosta. Töitä rahoitetaan osittain Moskovan kaupungin budjetista.
MKK-Holding -yritys on sijoittanut Nyrinsaari-2 -esiintymän hyödyntämisen käynnistämiseen joulukuusta 2006 alkaen 87,2 miljoonaa ruplaa, mm. 19,2 miljoonaa tänä vuonna. Pitkärannan rakennus- ja asennushallinto huolehtii valmistelutyöstä, toimittaa kalustoa hylkykiven poistamiseksi…
Tämän vuoden helmikuussa solmittiin Karjalan hallituksen yhteistyösopimus Moskovaan rekisteröidyn "Pienenergetiikka" Oy:n kanssa. Sen puitteissa rekonstruoitiin pieni kattilahuone Sortavalan kuntapiirin Kaalamossa. Nyt siellä hyödynnetään paikallista polttoainetta. Samantyyppinen hanke toteutettiin Sortavalan tuntumassa sijaitsevassa Helylässä. Paikallisia polttoaineita tullaan käyttämään kattilahuoneissa, joita rakennetaan yhteistyössä moskovalaisten spesialistien kanssa Suojärven hallintopiirin Porajärven asutukseen ja Kalevalan (Uhtua) taajamaan. Suunnitteilla on pienkattiloiden asentaminen Puutosin hallintopiirin asutuksiin.
Keväällä vieraili Karjalassa ryhmä yrittäjiä Moskovasta ja pääkaupungin rakennuspolitiikan, Moskovan kehityksen ja rekonstruoinnin departementin virkailijoita. He tutustuvat tasavallan investointipotentiaaliin ja mahdollisuuksiin tehostaa yhteistoimintaa rakennusalalla. Neuvottelussa käsittelin konkreettisia hankkeita. Kyseessä ovat matkailukohteet Karjalassa, infrastruktuurin kehittämistä koskettelevat suunnitelmat, Kontupohjan sosiaalikohteet. Moskovalaisten sijoittajain mahdollista osallistumista joidenkin hankkeiden toteuttamiseen käsitellään Karjalan hallituksen valtuuskunnan ja Moskovan liikemaailman vaikuttajain välisissä neuvotteluissa Venäjän pääkaupungissa.
Karjalan aluetasavallan matkailupotentiaalia tehdään tunnetuksi Venäjän ja kansainvälisillä markkinoilla moskovalaisten myötävaikutuksella: Ministeriömme kehotuksesta on Moskovan matkailukomitea antanut aineellista ja informatiivista tukea tämän vuoden helmikuussa Petroskoissa pidetyn regioonien välisen matkailualan kehitystä jouduttavan neuvottelukokouksen järjestämiseksi ja jo toisen mainoselokuvan tekemiseksi Karjalan matkailusta, Se esitettiin valtakunnallisessa TVTs -kanavalla "matkailijain klubi" -ohjelmassa.
Maaliskuussa 2008 pidettiin Moskovassa kansainvälinen Inturmarket -näyttely, jossa Karjala oli edustettuna osastossa, jonka pinta-ala käsitti 40 neliömetriä. Myöhemmin pidetyssä kansainvälisessä "Matkailua ja turismia" -näyttelyssä (MITT) oli Karjalan tasavallan yhteinen osasto, jonka rakentamiseen osallistui talouskehitysministeriömme.
Karjalan ja Pietarin väliset taloussuhteet kehittyvät myös vakaasti. Nevan kaupunkiin on perinteellisesti toimitettu aluetasavallan yritysten valmisteita - noin 60% Karjasta Venäjän muihin regiooneihin vietävästä paperista, 65% sahatavarasta, 16% sepelistä, 25% huonekaluista , 80% likööri- ja vodkatuotteista, 90% kalasäilykkeistä ja 39% paikallisten myllyjen tuottamasta jauhosta.
Suojärven piirissä käynnistettiin viime syksynä Raikonkosken louhos, jossa tuotetaan sepeliä. Eräs pietarilainen yritys sijoitti hankkeeseen noin 5 miljoonaa dollaria. Lahdenpohjan piirissä toimii Alho -esiintymällä sepelitehdas, joka tuottaa vuosittain 1 miljoona kuutiometriä sepeliä. Tämän hankkeen arvo 410 miljoonaa ruplaa.
"Industrija M" -yritys perustaa louhoksia Pitkärannan piiriin. Vielä yksi yritys aikoo sijoittaa miljardi ruplaa "Udatshnoje" -esiintymän hyödyntämiseen. Täällä tuotettaisiin vuosittain suunnitteen mukaan 2 miljoonaa kuutiometriä laadukasta graniittisepeliä.
Karjalan valtiollinen energetiikan ja tariffien komitea on solminut sopimuksen "Nord - Gidro" Oy:n kanssa voimatalouden alalla. Pietarilainen yritys rakennuttaa sen puitteissa vuoteen 2015 mennessä Karjalaan pienvesivoimaloita, joiden yhteinen teho käsittää 100 mWt. Investointien arvo käsittää yhteensä 4 miljardia 455 miljoonaa ruplaa.
Matkailun, terveydenhoidon, kulttuurin, nuorisopolitiikan, urheilun, kansakuntien välisten suhteiden ja yleisen järjestyksen suojelun alalla jatketaan yhteistoimintaa. Niinpä lääkintäalalla on tehty aimo askel eteenpäin - tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana 130 karjalaislääkäriä saivat jatkokoulutusta johtavissa lääkintälaitoksissa Pietarissa. Niissä hoidettiin kuudessa kuukaudessa 184 aluetasavallan asukasta, mm. 11 lasta, jotka potevat synnynnäistä sydämen vajaatoimintaa. Alueellisen Luonnonkatastrofikeskuksen lääkärit antoivat 8 aluetasavallassa loukkaantuneelle pikaisinta apua Pietarin lääkintäkeskuksissa.
Petrozavodshmash -yhtymä ja Onegan traktoritehdas sekä Karjalan kalateollisuuden yritykset toimittavat tuotteitaan Leningradin hallintoalueelle. "Energobalans" -yritys auttaa asuin- ja kunnallistalouden kohteiden kunnostamisessa aluetasavallassa. Niinpä Prääsän hallintopiirin Essoilan asutuksen kattilahuone siirtyy hyödyntämään paikallista polttoainetta. Tämän hankkeen puitteissa käynnistettiin Agvensuon turvekenttä pinta-alaltaan 60 hehtaaria. Tämä pietarilainen yritys suunnittelee Suojärven piirin Veskelykseen. Sielläkin tullaan käyttämään polttoaineena turvetta.
Vologdan hallintoalueen yritysten tilauksesta toimitetaan Karjalasta traktoreita ja varaosia paperinvalmistuskoneiden toiminnan turvaamiseksi, sepeliä, kartonkia, paperia, rehuvalkuaisainetta ja jonkin verran huonekaluja.
Vologdan alueelta saadaan paperipuuta Karjalan sellutehtaille. Mm. Kondopoga Oy (Kontupohjan sellu- ja paperikombinaatti)on melko suuri vologdalaisen paperipuun hankkija.
Nailj Shabijev
|