Karjalan hallituksen istunto
 |
Karjalan hallituksen syyskuun 1. päivänä pidetyssä istunnossa käsiteltiin yksityiskohtaisesti aluetasavallan sosiaalistaloudellisen kehityksen tuloksia kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Tasavallan talouskehitysministeriön ilmoittaman mukaan kansantaloudessa jatkui myönteinen trendi. Sosiaalisessa elämässä jatkettiin mittavien hankkeiden toteuttamista. Viime vuonna oli saavutettu melkoinen taso, joten vertailussa tämän vuoden kahden ensimmäisen kvartaalin aikaansaannokset eivät näytäkään hyvin korkeilta. Niinpä tappiota tuovien yritysten lukumäärä on lisääntynyt. Tasavallassa on 18 hallintopiiriä, joista 7:ssä toiminnan tulokset olivat edellisvuotta huonommat. Taantumaa oli eniten metsäteollisuussektorissa ja kalateollisuudessa.
Metallurgiassa, vuoriteollisuudessa, sellu- ja paperiteollisuudessa. rakennusalalla ja kemiallisessa teollisuudessa jatkui myönteinen kehitys. Tuotannon indeksi käsitti tilastotietojen perusteella kuudessa kuukaudessa 103,1% verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. Vähittäiskaupan tulos ylitti 9,8% viime vuoden ensimmäisen puoliskon osoittimet. Peruspääomaan sijoitettiin 6,6 miljardia ruplaa - 138,9% käyvissä hinnoissa edellisvuoden ensimmäisen puoliskon tasosta. Maa- ja karjataloustuotteita saatiin lähes saman verran kuin edellisvuonna. Kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa oli budjettiin saatu 44% varoja enemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajanjaksona, ilmoitti ministeriö. Heinäkuun 1. päivään mennessä oli eri tasojen (hallintopiiri, kaupunki, tasavalta) budjetteihin kerätty 12,9 miljardia ruplaa. Kansallishankkeiden ja aluetasavallan rahoittamien sosiaaliohjelmien toteuttaminen johti kuolleisuuden vähentymiseen ja syntyvyyden kasvuun.
Karjalan hallituksen istunnon puhemiehistö
 |
Karjalan päämies Sergei Katanandov arvosteli hallituksen istunnossa jyrkin sanamuodoin hallintopiirien itsehallintoelimiä, joitakin ministeriöitä ja ammattiliittoja passiivisuudesta. "Metsäresursseista 70% on käytössä, metsää kaadetaan, mutta voittojen määrä on 7 kertaa pienempi kuin viime vuonna. - Tasavallan johtaja sanoi. - En muista että joku olisi kieltäytynyt hyödyntämästä vuokralle saamaansa metsää. Jos kyseessä on yritys peittää tuloja ja vähentää verottavia varokantoja, niin on syytä tutkia syvemmin yritysten toimintaa mm. sisäasiain elinten toimestakin".
Sergei Katanandov antoi apulaispääministeri Aleksandr Kolesoville tehtävän muodostaa erikoinen komissio, johon kuuluisi laitosten johtajia, lainsuojeluelinten ja kuntien johtoelinten työntekijöitä. Komissio käsittelee 2 viikossa tilannetta suurissa epäkuntoon tulleiden yrityksissä ja tekee ehdotuksia ongelmien poistamiseksi. "Jos ilmenee objektiivisia kehitystä jarruttavia tekijöitä, pystymme auttamaan niiden eliminoimisessa. - Tasavallan päämies sanoi. - Mutta tarpeen vaatiessa on turvauduttava lainsuojeluelinten virkailijain apuun".
Mihail Jurinov pitämässä alustusta
 |
Aluetasavallan johtaja antoi samalla hallituksen pääministeri Pavel Tshernoville tehtävän järjestää yhdessä maatalousministeri Vanda Patenkon kanssa alan johtajain neuvottelukokous, jossa pohdittaisiin kalanpyyntikiintiöiden jakamista ja karjataloustuotannon tukemista valtion varoin ja toimin.
Karjalan talouskehitysministeriö sai tehtävän ryhtyä yhdessä aluetasavallan toimeenpanovallan elinten kanssa toimiin peruspääoman kartuttamiseksi tänä vuonna vielä 22 miljardilla ruplalla ja 1897 uuden työpaikan perustamiseksi. Vuoden kolmannella neljänneksellä on käsiteltävä ja hyväksyttävä Karjalan aluetasavallan laki tasavallan antamien takuiden toteuttamisesta ja investointihankkeiden seurannasta. Sijoittajain toiminnan varmistamiseksi valtion toimin ryhdytään tänä vuonna maksamaan tasavallan budjetista kilpailuttamisen jälkeen osittain pankkikorkoa rahasummista, joita käytetään mittavimpien sijoitushankkeiden rahoittamiseen. Hallitus suunnittelee toimia Karjalan aluetasavallassa tärkeimpien elintarvikkeiden hintojen kasvun pysähdyttämiseksi.
Ministeriöt ja tasavallan muut laitoksen saivat tehtävän jatkaa toimia suunnitteiden saavuttamiseksi vuoden loppuun mennessä vuoriteollisuudessa, kalataloudessa, teiden rakentamisessa, energian tuotannossa sekä asuin- ja kunnallistaloudessa. On toteutettava toimia tariffien kasvun jarruttamiseksi, työllisyyden lisäämiseksi, kulttuurilaitosten infrastruktuurin ajanmukaistamiseksi ja nuorisopolitiikan tehostamiseksi, pk-yrittäjyyden tukemiseksi, valtakunnallisten kansallishankkeiden ja tasavallan johtajan sosiaalialoitteiden toteuttamiseksi. Valtiovallan ja itsehallintoelinten toimien valvontaa samalla tehostetaan, budjettivarojen järkevää käyttöä tehostetaan ja samalla aktivoidaan toimia budjettivarojen kartuttamiseksi.
|