|
Aunus sai linnan statuksen vuoden 1649 syyskuussa. Siitä tuli Venäjän linnake Pohjan sodassa. Aunus mainitaan aikakirjoissa ensimmäistä kertaa vuonna 1137. Täältä alkoikin Venäjän Pohjolan valloittaminen ja kristinuskon levittäminen paikallisten alkuperäiskansojen keskuuteen.
Karjalan päämies puhumassa juhlakokouksessa
 |
Aunus oli pitkään samannimisen kuvernementin (läänin) keskuksena. Nykyisin se on regioonin kansallisen kulttuurin keskus: Aunus on nykyisin Karjalan aluetasavallan ainoa kaupunki, jonka asukkaista karjalaisen ovat enemmistönä - yli 60%.
Aunuksen kaupungin pääaukiolla pidetyssä juhlakokouksessa puhunut Sergei Katanandov korosti, että juuri näillä main ovat Karjalan kulttuurin ja valtiollisuuden juuret ja lähteet. Hänen sanomansa mukaan merkitsee perinteiden vaaliminen menneisyyden kunnioittamista ja samalla se takaa regioonin kilpailukyvyn, lisää sen merkitystä ja arvoa matkailu- ja sijoituskohteena.
Karjalan päämies taidekoulun savenmuokkausverstaassa
 |
Tasavallan päämies kiitti aunukselaisia heidän toiminnastaan paikallisen historian, kielen ja kulttuurin vaalimiseksi. Hänen käydessään paikallisessa taidekoulussa esiteltiin tasavallan päämieshelle suunnitteilla olevan Aunuksen linnan pienoismallia. Tällainen halutaan pystyttää muistuttamaan siitä, että yli kolmesataa vuotta sitten rakennettu linnoitus antoi vauhtia kaupungin kehitykselle. Pienoismallin oli rakentanut paikallisen koulun kasvatti ja Slaavilaisen instituutin muotoilutiedekunnasta Petroskoissa valmistunut nuori nainen. Hänen mielestään linna koristaa rakennustaiteellisessa mielessä Aunusta ja toimii turisteja houkuttelevana nähtävyytenä. Linnan alueella voidaan pitää erilaisia tapahtumia ja näyttelyitä, järjestää tilaisuuksia, joihin osallistuisi satoja kaupunkilaisia. Tasavallan johtaja lupasi miettiä tasavallan hallituksen mahdollista osallistumista hankkeen rahoitukseen. Hän kehotti paikallisen itsehallintoelimen johtajia löytämään varoja taidekoulun kunnostamiseksi. Aunuksen taidekoulussa lapsille opetetaan muovailu-, savenkäsittely- ja kutomistaitoa.
Karjalan päämies tutustui kirkon kunnostamistöihin
 |
Päämiehen vierailu Aunukseen alkoi jumalanpalveluksesta Jumaläidin Smolenskin ikonin mukaan nimetyssä kirkossa. Kirkkorakennusta kunnostetaan ja työ on jatkunut kuukausia. Jumalanpalvelusta ei siis voitu toimittaa päärakennuksen suojissa. Liturgia toimitettiinkin jo kunnostetussa sivutilassa. Tasavallan budjetista edelleenkin liikenee määrärahoja tämän kirkkorakennuksen perusteelliseen korjaukseen.
Karjalan päämies keskustelemassa nuorten pyöräilijäin ja heidän vanhempiensa kanssa
 |
S.Katanandov kävi jumalanpalveluksen päätyttyä hallintopiirin kunnostetulla oikeustalolla. Rakennus, jonka tiloissa toimii piirin tuomioistuin, kunnostettiin Venäjän budjetin varoilla. Rakennus vihittiin käyttöön pari viikkoa sitten. Tuomarit jo käsittelivät lähes 100 siviilijuttua ja noin 10 rikosoikeudellista juttua.
Aunuksen keskusta julistettiin juhlaksi kävelyalueeksi ja S.Katanandov seurusteli kävellessään sillä urheilukilpailuihin osallistuneiden kanssa. Hän lupasi luovuttaa voittajalle Karjalan tasavallan johtajan perustaman erikoispalkinnon. S.Katanandov kävi kauppatorilla: kaupungin pääaukiolla myytiin juhlapäivän merkeissä piirin maa- ja karjatalouksien tuotteita. Hän osti erän kotitekoista kirnuvoita ja selitti uteliaille: "En ole kuukausiin maistanut näin maukasta ja laadukasta valmistetta".
Karjalan päämies valokuvanäyttelyssä
 |
Tasavallan päämies tutustui tämän jälkeen paikallisten valokuuvajain luomusten näyttelyyn, joka kertoo Aunuksen historiasta ja kaupungin nykypäivästä. Osallistuessaan juhlatilaisuuteen hän jakoi palkinnot piirin parhaille työntekijöille. Hän kävi myös "Tähtönen" -lastentarhassa. Sinne toimitetaan viikon kuluttua huonekaluja, joita S.Katanandov oli ollut luvannut lastentarhan opettajille vieraillessaan Aunuksessa kesällä. Varat huonekalujen hankkimiseen on löydetty ja määrärahoin toimitettavasta tilauksesta käydään hakemuskilpailua. S.Katanandov onnitteli myös hopeahäitään viettänyttä paria käydessään kaupungin väestönrekisteritoimistossa.
Karjalan päämies onnittelemassa hopeasankareita
 |
Keskustellessaan aunukselaisten kanssa korosti Karjalan päämies, että aluetasavallan hallituksen päätehtävänä on turvata toimeentulo ja normaalit elinolot tasavallan hallintopiirien asukkaille. On toimittava uusien työpaikkojen luomiseksi, että paikallisella nuorisolla olisi uskoa tulevaisuuteensa. Vuoden kuluttua vietetään Karjalan tasavallan perustamisen 90-tasavuotisjuhlaa. Ja merkkipäivän yhteydessä on syytä myöntää aluetasavallan hallintopiireille finanssitukea. Karjalan tasavallan budjetista myönnettiinkin varoja Aunuksen keskuspiirisairaalan rakentamiseen. Se on tasavallan parhaiten ajanmukaisten lääkintä- ja diagnoosikojein varustettu terveysyksikkö. Karjalan aluetasavallan budjetista saaduilla määrärahoilla kunnostettiin muutama katu Aunuksessa. Kaupungin stadionia ja kotiseutumuseon rakennusta kunnostetaan. On avattu työvoimatoimiston uusi rakennus.
Karjalan hallituksen myötävaikutuksella pidettiin Aunuksen hallintopiirissä muutaman tärkeä tapahtuma: mm. kesäkuussa - aluetasavallan karjalaisten VI kerähmö, jossa pohdittiin hallintopiirinkin suomalais-ugrilaisen yhteisön kehityksen tärkeitä asioita.
Mainittakoon, että Aunuksessa järjestetään perinteellisiksi muuttuneita Pakkasukkojen valtakunnallisia kisoja, Hanhijuoksuja ja niin kutsuttuja "Suo-olympialaisia".
|