|
Karjalan aluetasavallan päämies Sergei Katanandov vietti lokakuun seitsemännen päivän Segezhan hallintopiirissä. Osallistuttuaan neuvotteluun hallintopiirin johtajain kanssa hän kävi muistomerkillä - kivellä, jonka segezhalaiset olivat asettaneet näyttävälle paikalle tasavallan päämiehen isänsä - Leonid Katanandovin - muistoksi. Hän oli nimittäin osallistunut Segezhan sellu- ja paperikombinaatin rakentamiseen.
S.Katanandov ja Je.Lavrushev Karjalan rintaman sotureiden muistomerkillä
 |
S. Katanandov osallistui Karjalan rintaman sotureiden muistoksi rakennetun muistomerkin avajaisiin. Hän korosti puhuessaan juhlatilaisuuteen kokoontuneille, joiden joukossaan oli paljon nuoria ihmisiä, että Karjalan tasavallassa vietettiin tänä vuonna ensimäistä kertaa alueen fasistimiehityksestä vapautumisen 65-vuosipäivää. "Me kiitämme veteraaneja aseellisesta kamppailusta elämämme ja vapautemme puolesta. Sota ei saa toistua, joten rajan tuntumassa asuvina meidän on pidettävä ruuti kuivana, - hän sanoi. Kiitän piirin asukkaita kutsusta osallistua tähän juhlatapahtumaan".
Surmyjen perheessä
 |
Muistomerkin paljastivat Karjalan rintaman veteraani Jegor Lavrushev ja Segeshan kaupunginjohtaja Sergei Dolgatshjov. Segezha oli sodan vuosina vain 30 kilometrin päässä rintamalinjalta. Täällä oli sotilassairaaloita ja useamman yksikön päämajoja, esikuntia. Punainen armeija onnistui pysäyttämään miehittäjäin etenemisen itään juuri Karjalan rintamalla. Puolustajain joukot pysyivätkin asemissaan 2,5 vuotta. Sitten alkoi anastajain perääntyminen.
Nadvoitsan alumiinitehtaan veteraanien seurassa
 |
Lähellä muistomerkkiä sijaitsevassa kerrostalossa asuvat Olga ja Jevgeni Surmyt lapsineen, joita on yhteensä neljä. Kolmenhuoneen asunto hankittiin kaupungin myötävaikutuksella - kaupunginhallitus oli myöntänyt 300 ruplaa. Karjalan tasavallan päämiehen reservirahastosta oli saatu vielä 600 000 ruplaa. Sergei Katanandov onnitteli perhettä tupaantuliaisten johdosta. Hän lahjoitti teeastiaston muistoksi.
Tehdas toimii
 |
Tasavallan päämies kävi Nadvoitsan alumiinitehtaan toimitiloissa. Tuotantolaitos käynnistettiin 55 vuotta sitten, joten oli syytä juhlimiseen. Joukkokokouksessa puhunut S. Katanandov sanoi: "Tämän vuoden alussa alumiinin hinnan romahdettua markkinoilla pysäytettiin tehtaan yksi osastoista ja puhuttiin jopa koko tuotantolaitoksen sulkemisesta. Mutta nykyisin sen kaikki osastot toimivat. Juhlapäivää vietetään ja veteraaneille osoitetaan kiitollisuutta. Ongelmia oli tietenkin ollut pitkin vuotta, mutta kriisi opettaa ja pakottaa löytämään uusia keinoja. Alumiinitehdas saattaa olla malliesimerkkinä muille yrityksille näinä kriisin aikoina".
Nuorten äänestäjäin seurassa
 |
Tasavallan päämies jakoi palkinnot työntekijöille. Palkittujen joukossa ovat valaja Lev Marjutshin, mestarit Aleksei Fjodorov ja Sergei Shvedov, tehtaan johtaja Juri Moisejev, päämekaanikko Oleg Naumenko ja nosturinkuljettaja Nadezhda Barminova.
"Sosiaalitähti" -katselmuksessa kunnostautuneita ja kilpailun voittajia
 |
S. Katanandov keskusteli palattuaan Segezhaan nuorten äänestäjäin kanssa. "Valtio on kiinnostunut hyvien spesialistien koulutuksesta. Me haluamme samalla, että nuoria kiinnostaisi toiminta valtiolaitoksissa. Olen itse pitämässä luentoja Petroskoin valtionyliopiston tiedekuntien välisessä ryhmässä. Näin olemme täyttämässä Venäjän presidentin tehtävää, joka tavoittelee asiantuntijareservin luomista huomisen varalta. Nuorten tulisi asettua aktiivisemmin ehdokkaiksi valittaviin elimiin. Mutta nuoria ei tarvita näissä elimissä pelkäksi koristukseksi tai muodon vuoksi: tarvitaan tarmokkaita ja taitavia nuorten etuja puolustavia. Venäjä tarvitsee koulutettuja ihmisiä. Teidän on toimittava rohkeasti ja määrätietoisesti".
Tasavallan päämies totesi, että hänen isänsä oli aikoinaan saanut valtionpalkinnon Segezhan rakentamisesta. "Isäni kehotti minua pitämään huolta kaupungista. Tasavallan johtajana vietin ensimmäisen työpäiväni tässä kaupungissa: silloin piti ratkaista suuri ongelma
Kysymys oli koko sellu- ja paperikombinaatin toiminnan mahdollisesta jatkamisesta. Siitä päivästä on tehty paljon ja tilanne on muuttunut paremmaksi, - Sergei Katanandov sanoi".
|