|
Petrozavodsmash Oy:n masuuttiputkesta valui vahingossa aamulla 4. heinäkuuta ainetta viemäriverkostoon ja pääri Äänisen Petroskoin lahden rannoille mainitun Oy:n laiturin tuntumassa
Osakeyhtiön, aluetasavallan ja kaupungin pelastuslaitosten henkilökuntaa marssitettiin nopeasti paikalle ja veden pinnalle asennettiin suojarakennelmia. Masuuttia kerätään ympäri vuorokauden.
Karjalan tasavallan valtiollisen väestön turvallisuuden ja elintoimintojen turvaamiskomitean ilmoittaman mukaan on saastealue hallinnassa ja öljyläikkä eristetty.
Heinäkuun 6. päivän iltaan menessä oli kerätty talteen noin 50% valuneesta vaarallisesta nesteestä. Ranta puhdistettiin saastuneesta hiekasta ja roskasta. Erikoislaitteilla kerätään emulsiota veden pinnalta.
Petroskoihin saapui Pietarista 6. heinäkuuta SMARP -laitoksen miehiä. He antoivat hyvän arvosanan paikallisten pelastuslaitosten ripeälle toiminnalle.
Puhdistustyöt on vietävä loppuun kuluvan viikon kuluessa.
Aluetasavallan vt. päämies Andrei Nelidov saa raportteja tilanteen kehityksestä joka toinen tunti.
|