|
Prognoosi "Stabiili"
"Tilanne Karjalan tasavallassa on edelleenkin jossakin suhteessa vaikea, mutta useiden ongelmien ratkaisemisessa on tapahtunut muutoksia parempaa suuntaan", - Andrei Nelidov aloitti vuoden 2010 toimintakertomuksen Karjalan tasavallan lakiasäätävän kokouksen jäsenille esittämisen näillä sanoilla.
"Kuusi kuukautta on lyhyt aikaväli. Kuluneella kaudella laadittiin uusia kehityssuunnitelmia ja yritettiin ratkaista kiireellisesti päivänpolttavia ongelmia", puhuja totesi ja kiitti kansanedustajia hallitukselle osoitetusta luottamuksesta ja sen toimien tukemisesta.
Hän kiinnitti huomiotaan kolmeen tehtävään, joiden toteuttamiseksi oli uusi hallitus ponnistellut: valtiovaltaelinten toiminnan tehokkuuden lisääminen, aluetasavallan finanssiaseman vakiintuminen ja kriisi-ilmiöiden poistaminen kansantalouden sektoreista.
Kaikki nämä tehtävät täytettiin. Valtiovaltaelinten lukumäärä supistui 24:stä 22:een, valtionlaitosten johtotason jäsenistä vaihdettiin uusiin viranhaltioihin 80% henkilökunnasta ja virkailijain määrää supistettiin samalla 10%. Aluetasavallan paikallisiin säädöksiin tehtiin muutos, joka ei salli enää mittavan erorahan maksamista Karjalan tasavallan korkeimman tason viranhaltioille (aluetasavallan päämies, hänen sijaisensa, hallituksen jäsenet ja muut vastaavat virkailijat mukaan laskettuna) heidän jätettyään tehtävänsä vallanvaihdon vuoksi. Näin saatettiin aluetasavallan toimeenpanovallan elinten uusi struktuuri vastaamaan paremmin Karjalan tasavallan reaalisia finanssimahdollisuuksia ja pystytään säästämään valtionvaroja ja julkisia menoja.
Tasavallan budjettivaetta supistettiin yli 3 miljardilla ruplalla - 781 miljoonaa ruplaan. Se on 5% tasavallan tuloista ja verrattuna vuoden 2009 tilanteeseen säästökorjaus on enemmän kuin 3,5 kertaa. Karjalan tasavallan kansainvälinen luottoluokitus on säilyt A+ tasolla ja aluetasavallan kehitysprognoosi on luokkaa "Stabiili". Valtionbudjetin velvollisuudet kansalaisten edessä on toteutettu täydellisesti. Niinpä sosiaalipolitiikkaan käytettiin 6 miljardia 200 miljoonaa ruplaa - se on 25% budjetin menoista ja on 41% enemmän kuin vastaavat kulut vuonna 2009.
Talouskriisinvastaisten toimien vuoksi nostettiin aluetasavallan teollisuustuotannon indeksiä 10% vuodesta 2009. Koko Venäjän mittasuhteissa tuon indeksin keskiverto-osoitin on 2% Karjalan aluetasavaltaa alempi. Regioonin peruspääomasijoitukset lisääntyivät noin 15% toissavuodesta 2009 käsittäen viime vuonna 22 miljardia 300 miljoonaa ruplaa - se on lähes 32 600 ruplaa tasavallan asukasta kohti. Vuonna 2009 tuo ositin oli 27 300 ruplaa. Vuonna 2010 vietiin päätökseen 20 suuren sijoitushankkeen toteuttaminen ja perustettiin näiden toimien myötä yli 1 300 uutta työpaikkaa.
Karjalan tasavallan suurten ja keskisuurten yritysten tulot käsittivät vuonna 2010 15 miljardia 700 miljoonaa ruplaa (vuonna 2009 - 4 miljardia 100 miljoonaa ruplaa tappiota). Tehokkaimmin toimivien yritysten tulot vuonna 2010 kymmenkertaistuvat vuoden 2009 tulokseen verrattuna käsittäen lähes 20 miljardia ruplaa.
Kansanedustajan ajatus on tavallista materialistisempi
Karjalan tasavallan päämies korosti, että käytännöllisesti katsoen kaikki ne tehtävät, joita on hallitus asettanut, ovat toteutettavissa: "Me puhumme finanssialan vakiinnuttamisesta ja budjettivajeen supistamisesta nelikertaisesti. Olemme asettaneet tavoitteeksi supistaa valtionkoneistoa ja lisätä virkavallan toimien tehoa. Me haluamme toteuttaa suunnitteemme lisäämättä virkailijain lukumäärää, vaan parantamalla viranhaltijain ammattipätevyyttä ja heidän toimenpiteidensä ja tehoa laatua. Olemme ryhtyneet toimiin järjestyksen parantamiseksi metsäsektorissa ja muutamassa kuukaudessa saatiin valtionmetsien vuokraamisesta maksuja lähes 1,5 kertaa edelliskautta enemmän. Olemme kehittämässä kulkulaitosinfrastruktuuria. On saatu aikaan säännöllinen ilmaliikenne Petroskoin ja Moskovan välille kansalaisille sopivin lentolippuhinnoin. Puhumme liikemiespiirien sosiaalisesta vastuusta ja palkkarästejä on supistettu tuntuvasti aluetasavalan yksityisyrityksissä. Haluamme houkutella sijoittajia ja tähän mennessä on jo solmittu kaksi poikkeuksellisen tärkeää investointisopimusta".
 |
"Nord-Hydro" -yritys on sitoutunut rekonstruoimaan 63 pienvesivoimalaa aluetasavallan eri hallintopiireissä. Hankkeen arvo on 14 miljardia ruplaa. Toinen hanke jouduttaa kalanviljelyä aluetasavallassa. Karjalan tasavallan päämies ja Venäjän suurimman lohenviljely-yrityksen edustaja allekirjoittivat muutama päivä sitten sijoitussopimuksen, jonka arvo on 5 miljardia ruplaa. Neuvotellessaan Venäjän hallituksen pääministerin kanssa tammikuussa ratkaisi aluetasavallan päämies kysymyksen, joka koskettelee Laatokan pohjoisrannikon vyöhykkeen hyväksymistä Gazpromin hankesuunnitelmiin. Näin valtakunnan kaasuverkkoa laajennetaan näihinkin hallintopiireihin.
A. Nelidov puhui kansanedustajille myös "ei-talouskysymyksistä". "Olen kertonut teille aikaansaadusta ja tulevaisuuden hankkeista. Mutta ilman vankkaa uskoa siihen, että suunnitteet saavutetaan ajoissa, emme pysty tulemaan tyytyväisiksi, - tasavallan päämies tähdensi. - Miksi työskentelemme kansalaisten aineellisen hyvinvoinnin parantamiseksi? Jotta ihminen olisi onnellinen
Mutta yksin aineellinen hyvinvointi ei tee ihmistä onnelliseksi. Onni on hyvin monimutkainen käsite. Meidän on opittava näkemään se hyvä, jota on jo olemassa. Lakiasäätävän kokouksen istunnossa puhunut muudan kansanedustaja virkkoi: "Säätäkäämme minimaalinen autovero niille henkilöautoille, joiden moottorin teho on alle 100 hevosvoimaa, sillä juuri tällaisia autoja käyttää suurin osa köyhimmistä kulkuneuvojen omistajista Karjalan tasavallassa". Ketään ei ihmetyttänyt ilmaisu "väestön köyhin osa, joka omistaa autoja". Kukaan ei näin ajattele, sillä on selvää, että Mersun omistaminen kielii ihmisen statuksesta ja tuloista. Mutta: jos jokaisella Ladan nykyisellä omistajalla olisi Mersu - olisiko ihminen onnellisempi, jos jatketaan vakuuttelua, että elämä on muuttumassa helvetiksi, ellei ole jo sitä? Ajatuksella on aineellinen voima, väitetään, ja kansanedustajan ilmi tuoma ajatus - sitäkin materiaalisempi. Siksi pyydän teiltä tukeanne toimissa tilanteen muuttamiseksi paremmaksi".
Tasavallan päämies sanoi alustuksensa päätteeksi: "Kerroin uuden tiimin kuusi kuukautta kestäneen työskentelyn tuloksista. On tärkeää, että ihmiset näkevät ponnistustemme tuloksia ja tukevat toimiamme. Todettakoon, että Venäjän aluekehitysministeriön monitoroinnin tulokset kertovat, että kansalaisten tyytyväisyys valtakunnan aluehallinnon toimeenpanovaltaelinten toimiin on kasvanut viime 16,5 prosentista 27 prosenttiyksikköön".
Virkailijain etiikasta ja polttoöljyn hinnoista
Tasavallan päämies A. Nelidov vastasi kansanedusjatain tekemiin kysymyksiin toimintaselostuksen päätyttyä. Oikeudenmukainen Venäjä -puolueen ryhmäkuntaan kuuluvien kansanedustajin esittämät kysymykset olivat kärkevimpiä. Kansanedustajain ainakin kaksi kysymystä vaativat tyhjentävää vastausta. Niinpä kansanedustaja G. Fandejev käsitteli politiikkaa kysymyksessään: "Oletteko, tasavallan päämies. muuttanut mielipidettänne siitä, että on välttämätöntä harjoittaa yhteistyötä kaikkien poliittisten puolueiden kanssa?". Kysymys johtui siitä, että A. Nelidov oli taannoin antamassaan haastattelussa sanotut, että erilaisten poliittisten puolueiden jäsenten toiminta hallituksessa ei ole positiivista. Tällaiseen ajatukseen saattoivat vaikuttaa hiljan toimitettujen Petroskoin kaupunginvaltuuston eli kaupunginneuvoston vaalien tulokset.
 |
Aluetasavallan johtaja teki vastakysymyksen: "Onko Oikeudenmukainen Venäjä -puolue siirtynyt oppositioon Karjalassa? Jos näin on, niin käsillä ovat aivan uudet yhteistoimintaedellytykset ja kompromissi valtapuolueen (Yhtenäinen Venäjä) kanssa ei ole mahdollinen". Hän lisäsi tähän: "Mutta Karjalan tasavallan päämiehenä en ole tähän mennessä näin ajatellutkaan".
Mikä koskee opposition edustajain toimintaa hallituksen koneistossa, niin A. Nelidov muotoili kantansa tähän seuraavasti: "Kehittyneissä demokratian maissa eri poliittisiin puolueisiin kuuluvien virkailijain työskentely hallituksessa on normi. Avainkäsite tässä ajatuksessa on ilmaisussa "kehittyneissä demokratian maissa". Tällaisissa valtioissa osaa viranhaltia tehdä eron virkatehtäviensä ja poliittisten mielipiteittensä välillä, eikä hyödynnä virkaansa puolueensa poliittisten tavoitteisen saavuttamiseksi. Elävä elämä näyttää, että me emme ole vielä päässeet tällaiseen valoisaan tulevaisuuteen. Siksi olen sitä mieltä, että poliittisten puolueiden johtohahmojen ajattelumaailman muotoutumisen tässä vaiheessa olisi hyväksi jakaa työ virkavaltakoneistossa ja poliittinen toiminta. Hallituksen jäsenten ei saa olla politisoituja. Jos viranhaltijan työssä tärkeämpää on poliittinen kamppailu hänen oppositiokansansa vuoksi, niin minussa herää kysymys: miksi hän on tullut hallitukseen? En ymmärrä, miten voidaan toimia pitkäänkin hallituksessa ja nauttia hyvää palkkaa, mutta tilanteen tullen nousta puhujankorokkeelle ja lausua: "Hyvät ihmiset! Kauanko vielä tulemme kestämään tämän vallan toimia?". Se ole normaalia.
Yksi viranhaltija on jo hakenut virkaeroa vapaaehtoisesti. Mutta toinen virkailija ei ole vieläkään tehnyt sitä. Jäänkin odottamaan hakemusta".
Toinen kysymys, tarkemmin sanottuina toivomus kuultiin kansanedustaja V. Stepanovilta. Hänen ilmoittaman mukaan monet valtakunnalliset asuin- ja kunnallistalouden ja muidenkin sektoreiden ongelmat johtuvat siitä, että polttoaine- ja sähköenergian tariffit muodostuvat kuluttajalle epäedullisiksi välittäjäin toimien vuoksi. Masuutti kallistuu tukkuhinnasta kaksinkertaisesti välittäjäin toimien takia. Monet kunnallistaloudet joutuivat konkurssiin. Tariffit kasvatat alinomaa.
Karjalan tasavallan päämies kannatti tätä ajatusta ja totesi, että yhdessä Venäjän 10 muun subjektin johtajan kanssa ja Venäjän presidentin maan luoteisessa piirikunnassa toimivan täysivaltaisen edustajan kanssa ollaan laatimassa kirjettä V. Putinille tilanteen korjaamiseksi.
|