|
Alku
Kuvatessaan käyntiään Aleksanterin tehtaalla V.Mainov kirjoittaa seuraavaa:
"Vuoriteollisuushallinto on valtio valtiossa Petroskoissa ja sulkee tarkasti ovet tunkeilevilta uteliailta kävijöiltä. Niinpä ensimmäinen käyntiyritys tehtaan alueelle oli epäonnistua - ollessamme varmoja vuoriteollisuusjohtokunnan, kuten yleensä johtajain, korkeasta koulutustasosta kävelimme Aleksanterin tehtaan suljetuille porteille, mutta meidät pysäytti vahdin huuto: "Mihin menette!?". Jähmetyimme paikalle ja selitimme, että haluamme tutustua tehtaaseen, mikä ei ilmeisesti ole kiellettyä. "Katsotaan, antaako johto luvan siihen!" - oli vahdin vastaus. Hän selitti samalla meille, että luvan saanti vaatii pitkiä selityksiä, minkä jälkeen me ehkä samme kävellä tavallisilta kuolevaisilta suljettujen porttien taakse. Vähän ajan kuluttua rohkenimme ryhtyä luvansaantisotaan ja tutustuimme tehtaaseen sekä puotiin, jossa myytiin silitysrautoja, lapioita, painoja".
Mikä koskee Pietarin ja Paavalin kirkkoa, niin sanomalehtijutuissa kirjoitettiin, että "kirkko on säilynyt siinä muodossa, jossa se oli Petroskoin perustamisvuosina".Kuten tiedetään sitä kuitenkin korjattiin monta kertaa ja sen ulkonäkö muuttui vuosien kuluessa, josta eräs matkailija muistuttaa: "Pietarin ajoilta jäi tänne uudelleen rakennettu kirkko, josta haluttiin tehdä entistä kauniimpi, mutta juuri tästä syystä rakennus oli menettänyt nerokkaan yksinvaltiaan jättämän leiman, joka oli ollut Pietarille niin luonteenomainen".
Kirkossa on kuitenkin muutama ikoni Pietari I kenttäkirkosta. Kertoen muistomerkeistä kaikki matkailijat panevat muistelmissaan merkille Pietari Suuren patsaan erinomaisuuden. Sitä kuvattiin mm. näin:
"Pietari Suuri on työasussa ja katseensa on suunnattu tykki- ja ammustehtaan päin, johon hän osoittaa oikealla kädellään - sehän on keisarin nerokkuuden aikaansaannos".
Patsas seisoo Pietarin aukiolla.
 | | Aleksanteri II patsas |
Toinen patsas seisoo Tuomiokirkon aukiolla: keisari Aleksanteri II on kenraalin univormussa, hänen oikeassa kädessään on asiapaperi, jossa kirjoitus: "19 helmikuuta 1861".Patsaan jalustalla on teksti: "Vapauttaja-tsaarille Aunuksen zomstvolta, 1881" molempien patsaiden ympärillä on kaupunkia kaunistavat isot puistikot".
Kaikki Petroskoissa vierailleet kiinnittivät kuitenkin suurinta huomiotaan Luonnontieteellis-historialliseen museoon.
Mainov kirjoittaa: "Menimme tutustumiskäyntimme alussa Aunuksen läänin maaherran aloitteesta avatuun museoon. Se toimii maaherran talon eli niin sanotun palatsin avarassa ympyräsalissa. Museoesineiden joukossa huomiota herättää Aunuksen läänin alueella louhittavien kaikkien marmorilajien näytekokoelma, pienehkö mineraalikokoelma, vanhat läänin alueelta löytyneet kolikot, Äänisenrannan seudun asukkaiden asut, kotikalustoa, kalastus- ja työvälineet ja metsästysaseet sekä, lopultakin, Martsialnyje vody-parantolan ja 28-kupolisen Kizhin kirkon pienoismallit " - tekijä pitää velvollisuutenaan ylistää kaikkinaisesti museon perustajain jaloa työtä ja kiittää läänin tilastokomiteaa, sillä juuri tämä virasto huolehti museon ylläputämisestä. Hän kehottaa lukijoitaan ryhtymään toimiin vastaavien museoiden avaamiseksi Venäjän muissakin kaupungeissa.
Vielä yksi lausunto käynnistä museossa. Siinä suurinta huomiota kiinnitetiin historian osastoon, jossa "tärkeimmällä paikalla ovat mm. Matsialnyje vody-parantolassa kuntoa kohentaneen Pitari Suuren sorvaamat kynttilänjalat tekemänsä kuoripulpetti..., Venäjän ensimmäisen parantolan seutua ja siellä olevaa kirkkoa, Vytegran pogostan kirkkoa (molemmat kirkot Pietari Suuren ajoilta), Kivatsun ja Por-koskia kuuvaavat relijefit sekä Petroskoin kaupungin pienoismalli".
Krukovski käytyään museossa 1904 kertoo, että siinä on paljon mielenkiintoisia esineitä kivikaudelta, Aunuksen läänin historiasta ja nykyajan etnografiasta kertovia aarteita. Hän totesi, että monet osastot kuitenkin puuttuvat ja että etnograafinen osasto on täynnä aivan uusia asuja ja on epätäydellinen.
"Kuluu vuosia, helmikorvakorut häviävät, hävittävien metsien myötä häviävät elinkeinoista kertovat esineet, luonnon muutosten mukaan muuttuu ihmistyyppi, eikä jää mitään kansojen elokirjaan, mitään ei ikuisteta. Museossa ei ole edes hyviä ajanmukaisia valokuvia", - päivittelee
Krukovski.
Monet Petroskoissa käyneet panivat merkille, että kaupungissa on paljon oppilaitoksia (lyseoita, seminaareja, hengellinen opisto, hiippakunnan ylläpitämä naistenopisto, ammattikoulu). Kaupungissa oli Nikolajevin orpokoti, kaupungin opisto, seurakuntien muutama siviilikoulu ja kuusi kirkon ylläpitämää koulua. Petroskoissa oli kaksi sairaalaa ja apteekkeja, kaksi hyväntekeväisyysjärjestöä: Petroskoin hyväntekeväisyysjärjestö ja köyhäin huoltokomitea; Aleksejev-kirjasto, oli kaksi vapaaehtoista yhdistystä: musiikin ja draamataiteen ystävien seura ja Aunuksen metsästysseura.
 | Kesäteatteri Petroskoin Yleispuistossa
1910 |
Petroskoin kauniimpia paikkoja oli vuosisadan alussa turistien mielestä Äänisen rannalla sijaitseva Yleinen kesäpuisto. "Aikakirjat todistavat, että se istutettiin Pietari Suuren toimesta. Nykyisin Huvipuisto kattaa alueen, jolla oli tsaarin palatsi ja osa entisiä tehdasrakennuksia. Palatsin paikalla on nykyisin tolppaan kiinnitetty laatta, joka kertoo rakennuksen täällä aikoinaan sijaitsemisesta. Kaupunkilaiset huolehtivat puistosta hyvin, sillä kyseessä on historiallinen paikka. Kesäisin puistossa järjestetään huveja".
 | Petroskoin laituri
1914 |
Puhuen retkistä ja huveista monet turistit totesivat, että kesäisin (juuri tähän vuodenaikaan kävi Petroskoissa eniten matkailijoita ihailemassa Aunuksen seudun "julhän villiä luontoa")
"viattomimpia kaupunkilaisten ja turistien huveja ovat vanematkat kauniilla Äänisellä, retket esikaupunkialueen lehdoissa ja kukkuloilla - Kukonmäellä, Senatorkalla, Drevljankalla, Vladimirkalla sekä käynnit laiturilla laivojen saapuessa satamaan ja lähtiessä matkaan. Laivan saattajaisiin kerääntyy valtavasti ihmisiä. Juhlapäivisin ja sunnuntaisin laiturin tuntumassa nähdään koko petroskoilaisnuoriso - opiskelijoita, sivistyneistöä ja tavallisia nuoria kansalaisia. Laivan lähdettyä satamasta yleisö suuntaa puiston alueelle, josta avautuu kaunis näköala järvelle. Petroskoita kauniine ympäristöineen saa pitää kesäisin erinomaisena datsana, varsinkin niiden mielestä, jotka pitävät luonnon moninaisista maisemista. Ilmasto Petroskoissa, kuten koko Aunuksen läänissä, on terveellinen. Elintarvikkeitakaan ei saa moittia. Kaupungissa myydään aina tuoretta järvikalaa ja riistaa; kesäisin on paljon sieniä, tatteja ja runsaasti marjoja, joita paikalliset asukkaat ja naapurikylien ihmiset myyvät torilla. Luonnonantimia tuodaan Petroskoihin maateitse sekä veneillä lahden vastakkaiselta rannalta. Petroskoin lähimetsissä on joskus paljon susia ja karhuja, joita ei valitettavasti itse Petroskoin alueella metsästetä. Kerran Petroskoihin yöllä eksynyt susi joutui Tehdassillalle ja hyppäsi tehtöön aidatulle alueelle. Se ei tietenkään päässyt karkuun, vaan työläiset ampuivat sen paikalle. Ei ole turvallista liikkua kaupungin laitamilla syksyllä ja talvella öisin: joskus kuuluu nälkäisen suden kovaa ulvontaa. Susia on kuitenkin enemmän Venäjän missä tahansa sisämäänläänissä, kuin Aunuksen seutuvilla ".
Turistit toteavatkin, että "Petroskoin on kaunistunut tuntuvasti viime 20-25 vuoden aikana (todetaan Pietarissa vunna 1910 ilmestyneessä teoksessa "Kivatsun koski ja tie sen luo")... kaupunki on siisti ja sen merkitys kauppakeskuksena lisääntyi laivaliikenteen laajentuessa Äänisellä ja nopeakulkuisten laivojen liikkuessa Petroskoin ja pääkaupunki Pietarin välillä. Petroskoi on kiitollisuuden velkaa Aunuksen läänin maaherralle, joka rakastaa Aunuksen seutua ja toimii tarmokkaasti ja väsymättä läänin ja kaupungin hyväksi".
Siinä mielestäni aika mielenkiintoisia kuvauksia ja kertomuksia kaupungistamme, jotka näkivät päivänvalon sen jälkeen, kuin seudullamme oli käynyt XX vuosisadan alussa turisteja. Muistelmat kiinnostavat ilmeisesti lukijoitamme, jotka asuvat tai vierailevat Petroskoissa sadan vuoden kuluttua kuvatuista tapahtumista.
Maria Nejolova,
KTn Kansallisarkiston tieteellisen ja hakuteoskirjaston johtaja
|
