Virallinen Karjala. Karjalan tasavallan valtiovaltaelinten virallinen palvelin.
  Šóńńźą’ āåšńč’English versionSuomalainen versio
  |Karjalasta |Kt:n symbolit   |Matkailua |  Yhteistoimintaa |  

Lyhyesti Belomorskin hallintopiirin historiallisista, kansallisista ja kulttuurierikoisuuksista

Belomorskin hallintopiirin alue jakautuu luonnon suhteen kolmeen vyöhykkeeseen: Vienanmeren alue, tuntuvasti suostunut Vienanmeren rannikkoalanko (yli puolet piirin maista) sekä Vienanmeren ja Äänisen vesistöalueet erottava vedenjakaja järvineen ja koskisine jokineen, jotka laskevat vetensä Vienanmereen. Jokaisella vyöhykkeellä on oma viehättävyytensä, mikä houkutteleekin turisteja. Meren saaristoissa on kaksi zakaznikkia -suojeltavaa luontoaluetta: Shuiostrovski (Suiunsaari, 10 tuhatta hehtaaria) ja Sorokan (73,9 tuhatta hehtaaria). Näin suojellaan merieläinten ja etenkin lintujen elintilaa. Metsästys kyllä sallitaan tietyin ehdoin, Alueilla saa vierailla tutkimus- ja virkistystarkoituksessa. Tiedemiehet olettavat, että Sorokan zakaznikista tulee ajan mittaan luontopuiston statuksen (siitä tulisi Venäjän toinen merialueilla toimiva tällainen puisto). Tällä kohteella on siis melkoinen suojeltavan luontokohteen ja virkistysalueen potentiaali.

Näillä saarilla pysähtyvät levähdyspaikoille muuttaessaan syksyllä etelään ja keväällä pohjolaan sadattuhannet vesilinnut. Vienanmeren rannikkoalangolla (Pomorin ranta) ovat tunnetuimpia Njushtsha -asutuksen tuntumassa olevat alueet (noin 20 tuhatta hehtaaria) - niillä ovat hyvin säilyneet jäätikkökaudelta terassit, jotka kertovat Vienanmeren regressiosta. Näillä main on eri-ikäisiä ja -tyyppisiä soita sekä rannikolla suolaisia niittyjä. Nämä suot kuuluvat Venäjän arvokkaimpiin ja niiden status - kansallisen arvon omaavat vesistö- ja suomaat - kiinnostavat tutkijoita ja ekomatkailijoita.

Piirin historiallinen ja kulttuuripotentiaali sekä ainutlaatuinen luonto houkuttelevat siis matkailijoita ja heidän saapumistaan näille seudulle jouduttaa Belomosrskin hallintopiirin maantieteellinen sijainti ja tieverkosto. Piiri sijaitsee Karjalan aluetasavallan itäisessä keskiosassa, joka rajoittuu Vienanmeren Äänislahden rantaan. Tänne pääsee käyttämällä kaikkia mahdollisia kulkuneuvoja ja -välineitä. Etelästä pohjoiseen kulkee piirin kautta rautatie ja federaalinen moottoritie sekä Vienanmeren - Itämeren (Stalinin) kanava, joka tavallaan yhdistää Pohjois-Venäjän kolme matkailuhelmeä - Valamon, Kizhin ja Solovetskin saariston. Piiriin johtaa kaakosta rautatie Arkangelista. Idästä piiriin päässe saapumalla meriteitse Belomorskin satamaan. Piiriin pääsee ongelmitta Skandinavian maista autolla Lytän rajanylityspaikan kautta Kostamus - Lietmajärvi - Kotshkoma -tietä. Sitä myötäilevä jo pääpiirteissään rakennettu rautatie avataan piankin kunnon liikenteelle.

Historiallinen ja kulttuuripotentiaali.

Hallintopiirissä oli ollut lukusia historiallisia tapahtumia. Täällä on tunnettuja historian muistomerkkejä. Kansan perimämuistissa ja paikannimistössä on säilynyt tietoja alkuperäiskansasta - saamelaisista (lappalaisista). Sellaisia paikannimiä ovat Njuhtsha, Suma, Kolezhma, Virma. Myöhemmin näille maille tuli karjalaisia ja XI - XII vuosisadalla - novgorodilaisia slaaveja. He pääsivät Vienanmerelle Uikujokea pitkin. Tämä joki näytteli melkoista osaa Venäjän valtion historiassa - täällä kulki vuonna 1702 kuuluisa "keisarin tie" (Pietari Suuren komentamat joukot marssivat sotaan Ruotsia vastaan). Viime vuosisadalla tänne rakennettiin Vienanmeren - Itämeren (Stalinin) kanava. Vienanmeren rannikkoa asutti pomorjelaisten kansakunta omaperäisine kansallisine piirteineen. Pomorin ranta Vienanmeren Karjalan osuudella kulkee Onegan (Äänisen) kaupungista (Arkangelin hallintoalue) (Vienan) Kemiin. Juuri tämä alue on sitä kuuluisaa historiallista Pomoria (rannikkoseutua), josta mainitaan usein muinaisaikakirjoissa. Seudun asukkaat kalastivat, pyydystivät merieläimiä Murmannin rannikolla, Uudella Maalla ja jopa Grumantilla (Huippuvuoret -saaristo) Aikakirjoissa mainitaan, että pomorjelaiset Vienanmeren rannikolta ovat tuoneet suolaa Viipurin markkinoille. Vienanmeren vettä haihduttamalla tuotettua suolaa myyttiin kautta Venäjän nimeltään "pomorka".

Belomorsk avaa meille pohjolassa sijaitsevaa Viena Karjalaa, jota ryhdyttiin asuttamaan enne kuin aluetasavallan muita osia. Tätä todistavat arkeologiset muistomerkit III - I vuosituhannelta ennen ajanlaskumme alkua - muinaiset lappalaisten asuinsijat, seidit - saamelaisten pyhätöt, kivistä rakennetut labyrintit, kivipiirrokset eli kalliokaiverrukset, Niitä on löydetty koko Pomorin rannikon pituudelta. Muinaiset kalastajat ja metsästäjät loivat kuusituhatta vuotta sitten rantakalliokaiverruksia Nuosjoen saarilla. Niitä on mm. lähellä Belomorskin (entinen Sorokka) kaupungista 9 kilometrin päässä Uikujoen suulta Ujunsaari- ja Zolotets -kylien tuntumassa. Belomorskin kalliopiirroksia on noin 2000 erillistä kappaletta - yksittäisiä figuureita ja hirven, karhun, merieläimen metsästyskohtauksien, erilaisten rituaalien ja sotatoimien kuvioita. Täällä on Euroopan vanhimpia suksimiehen kuvia kalliossa. Kyseessä on Pohjois-Euroopan muinaistaiteen ainutlaatuisimpiin kuuluva historiallinen muistomerkki. Täällä on Venäjän Euroopan osan muinaisten ihmisten tekemien kalliokaiverrusten mittavin kokoelma. Arkeologit löysivät Vienanmeren kivikaiverrusten tuntumasta 56 muinaisasumuksen paikkaa.

Vienanmeren rannikolle saapui keskiajalla feodaalisen tasavallan - Herra Suur-Novgorodin - miehiä: kauppiaita, sotureita ja munkkeja. Heidän jälkeläisensä rakensivat asutuksia runsaslohisten jokien suille. Paikallisten asukkaiden nimi - pomorjelaiset - kielii Pomorin seudun ihmisten kulttuurin siteistä mereen (venäjäksi more - meri). Tämän vanhan kulttuurin merkkejä on yhä seudun lukuisissa asutuksissa ja kylissä - Shujeretskojessa (Suiku), Virmassa, Sumski Posadissa (Suma), Njuhtsassa.

Sumassa pidetään kuuluisia kansataidejuhlia. Täällä koskien tuntumassa on muistomerkki XIX vuosisadan laivanrakentajille - meriluokan pursi. Pomorjelaisten merimatkoista muistuttavat paikallisten kirkkojen nimetkin - onhan kirkkoja pystytty kalastajain ja merenkulkijain suojelijoille. Sellaisia ovat Pietarin ja Paavalin kirkko Virmassa (XVII vuosisata), Ihmeidentekijä Nikolain kirkko (XVII vuosisata) Mujejärven Troitskin (Pyhä Kolminaisuus) saarella.

Uikujoen suulle, Sorokkaan asteli XV vuosisadalla Valamolta karannut ohjaajavanhus Savvati. Hän tutustui täällä Solokan saaristossa käyneen vanhus Hermaniin. Joen rannalla seisoi rukoushuone. Hermanin ja Savvatin vaellus kohti Solkan saaristoa alkoikin täältä vuonna 1429. Zosima siirrätti myöhemmin Savvatin pyhän tomun Sorokan asutuksesta luostariin. Sorokkaan rakennettiin Solovetskin munkkiluostarin toimesta Pomorjen ensimmäinen - Pyhän Kolminaisuuden kirkko. Uikujoen rannalle ollaan Belmosrkissa kuuluisaa Hiilikoskea vastapäätä rakennuttamassa kirkkoa, joka nimitetään pyhittäjäisät Zosiman, Savvatin ja Hermanin mukaan. Sille paikalle, josta ohjaajavanhukset olivat lähteneet Solovetsin saarille, pystytettiin muistoksi suuri risti.

Sorokan asutus perustettiin Ala-Uikujoen suun yhden virtajuoksun tuntumaan. Tuon virran karjalainen nimi oli venäjäksi Sorokka (muunnettu karjalankielestä - saar+jogi = saarijoki). Näin alkoi nykyinen Belomorsk kehittyä. Asutus oli alussa Solovetsikin munkkiluostarin omistuksessa. Siitä ei kuitenkaan ollut tullut keskuksena. jonka kautta munkit olivat ylläpitäneet suhteitaan saarten ja mantereen välillä (vaikka Sorokka olikin sopivassa Äänislahden "länsinurkassa"): Vienan Kemi oli vetänyt pitemmän korren, olkoonkin että se on pohjoisempana, mutta Kemistä matka luostariin on lyhyempi, kuin Belomorskista.

Belomorskista 70 kilometrin päässä sijaitsee Solovetskin rakennustaiteellinen, historiallinen luontokompleksi. Solovetskin luostarin XVI-XVII vuosisadalla omistamien "suolatehtaiden" - haihduttimien jätteitä on olemassa Jukova -kylässä ja Virmassa (Virman asukkaita nimitetään edelleenkin lisänimellä "lämmittäjät"). Palojoen tuntumassa on "Rautainen erakkomaja" - Karjalan aluetasavallan ensimmäisen rauta- ja asetehtaan sijaintipaikka. (Metallia tuotettiin XVI - XVII vuosisadalla luostarin toimesta). Pomorin rannikon asukkaita värvättiin Pietari Suuren merivoimiin. Ityse keisari kävi täällä vuonna 1702. Njuhtshan asutuksesta alkoi kuuluisa "keisarintie", joka johti Äänisjärvelle. Kruununhaltija kulki Voronezha (Vorensi) - ja Sumozeron (Sumajärvi) -kylien kautta. Molemmat kuuluvat nykyisin historialliseen kulttuurialueeseen nimeltään "Sumajärvi". Täällä on hyvin säilyneitä perinteellisiä maalaisasumuksia, talonpoikaisarkkitehtuurin loistavia muistomerkkejä - kalmistoja ja tshasovnoja (rukoushuoneita), maalaistaloja, saunoja, aittoja. Entistä "Keisarin (kruunun) tietä" myötäilee nykyisin Vienanmeren - Itämeren kanava. Belomorskissa sijaitsee sen rakennusvaiheessa syyttöminä menehtyneille pystytetty muistomerkki

Sorokka kehittyi verkalleen ilman jyrkkiä nousu- tai laskukausia. Kalankäsittelyasemasta kehittyi vähitellen kalastuslaivojen rakennus- ja kunnostustelakka, laivanvarustamo. XIX vuosisataan mennessä täällä ruvettiin sahamaan tukkeja.

Tulevan Belomorskin uudempi historia alkoi silloin kun vuonna 1916 ryhdyttiin rakentamaan strategista Murmannin rautatietä: Sorokan asema oli ensimmäinen meren rannikolle rakennetuista. Näin alkoi kaupungin kehityksessä uusi vaihe, joka jätti varjoonsa rannikkoseudun entisen kalastuskylän piirteet. Viime vuosisadan 20-luvulla tänne perustettiin Karjalan tasavallan vanhimpiin kuuluva sahalaitos eli puunjalostuskombinaatti - Belomorskin LDK. Vienanmeren - Itämeren kanavan viimeisin - 19. sulku avattiin kaupungissa 30-luvulla. Itämereltä alkava vesireitti päättyy täällä Vienanmereen. Keinotekoinen vesireitti Äänisen ja Vienanmeren välillä on 227 kilometriä pitkä- Laivaliikenne tavallaan herätti uuteen elämään melkoisessa rauhassa siihen asti levänneen Karjalan ja Murmannin villin seudun. Kanavan rakentaminen teki Belomorskista viiden meren (Vienanmeri, Barentsinmeri, Itämeri, Mustameri ja Asovanmeri) sataman. Belomorsk perustettiin vuonna 1938. Silloin kaupungiksi yhdistettiin neljä asutusta. Jokainen niistä oli syntynyt historiallisen kehityksen tietyssä vaiheessa - pomojelaisten asutus Sorokka, sahan työläisten asutus, joka kantoi Soluninin nimeä, Sorokskaja -rautatieaseman tuntumaan perustettu asutus ja vesiliikenteen työntekijäin kylä. Belomorsk oli Suuren isänmaallisen sodan vuosian yli 2,5 vuotta Karjalais-Suomalaisen SNT:n pääkaupunkina, joka sijaitsi välittömästi Vienanmeren rannalla ja siihen johti oma "elämäntiemme" - Belomorsk -Vologda -rata, joka rakennettiin sodan aikana huoltotieksi. Se yhdisti Murmanskin hallintoalueen ja Karjalan maamme muihin osiin. Rautateitse kuljetettiin kaikki tärkeimmät Karjalan rintaman rahdit. Täällä toimivat Karjalan rintaman päämaja, partisaaniliikkeen esikunta Karjalais-Suomalaisen SNT:n hallitus. Sodan vuosina kaupungista tuli tärkeä tiesolmu - Pohjolan rautatie yhdistettiin uudella radalla Obozerskaja -aseman kautta Murmannin rautatiehen. Näin saatiin yhteys Karjalan ja Arkangelin hallintoalueen kesken ja Murmanskin satamakaupunki yhdistettiin Venäjän keskiosiin. Belomorskin piirin sadat asukkaat taistelivat sodan vuosina urhoollisesti maansa vapauden ja riippumattomuuden puolesta. Sadat maanmiehemme menehtyivät taisteluissa. Heidän kunniakseen avattiin 21 kesäkuuta 2004 kaupungin keskuspuistossa, joka kantaa Neuvostoliiton sankarin A. Pashkovin nimeä, muistomerkki.

Piirin alueella on lukuisia historiallisia ja kulttuurikohteita, jotka kielivät seudun kehityksen eri vaiheista. Valtionrekisterissä on yli 200 arkeologista, rakennustaiteen, historian ja taiteen muistomerkkiä, 2 historiallista kulttuurikompleksia, 9 historiallisen arvon omaavaa asutusta ja 1 historiallinen kulttuurialue. Se on yhtä paljon kuin Karjalan aluetasavallan kahdessa Vienanmeren rannoilla sijaitsevassa piirissä (Kemin ja Louhen hallintopiirit) yhteensä. Kuuluisimpia valtakunnallisen arvon omaavia ovat: arkeologinen "Belomorskin kalliokaiverrukset" -kompleksi, Pietarin ja Paavalin kirkko (1696) Virmassa, Ihmeidentekijä Nikolain kirkko (1602) ja Vapahtajan tshasouna (1672) Mujejärven Troitskin (Pyhä Kolminaisuus) saarella. Pirin alueella on kahden tärkeän linnoituksen jäännöksiä -Troitskin, joka näytteli melkoista roolia ruotsalaisten hyökkäyksen torjumisessa vuonna 1580, ja Suman, joka kesti puolalais-liettualaisten joukkojen ahdistelut Venäjän "smuutan aikoihin" XVII vuosisadan alussa.

Pomorjelaisten kulttuurijäämistön tutkimuksia, säilyttämistä ja elvyttämistä harjoittavat Pomorjen kulttuurikeskus ja paikallinen kotiseutumuseo, joiden kokoelmissa on yli 3 tuhatta arvokasta ja ainutlaatuista esinettä. Shizhnja -asutuksessa toimii kausimainen "Pomorjelaisten merikulttuuria" -näyttely. Seudun monissa kylissä toimivat Pomorjen kulttuurikeskuksen toimesta ja tuella kansantaideryhmiä. Niistä vanhimpana on Pomorjen kansankuoro.

Pomorjen kansankuoron taiteellisena johtajana on Karjalan kulttuurin ansioitunut toimihenkilö V. Vasiljev. Kuoro perustettiin konserttiryhmänä vuonna 1937 ja siihen kuuluin vain naisia - Sorokan (nyk. Belomorsk) pomorjelaisasukkaita. Kuoro esittää pelkkiä Venänmeren rannikkoseudun kylissä tavattavia kansanlauluja: piirileikki-, kisa-, suru- ja katrillilauluja. Lavalla pidetään tapaesityksiä - hää- ja kutsuntamenoja. Kuoron erikoisuutena on se, että muinaislauluja yritetään esittää vanhoja kaavoja ja paikallista koloriittia säilyttäen ja noudattaen eli ilman uusimpia sovituksia. Paikalliset laulut syntyivät aikoinaan improvisoiden. Ohjelmiston ainutlaatuisuus ja korkea taito ovat saaneet aikaan melkoista kuoron tunnustusta. Se on ollut perustamisestaan lähtien Karjalan tunnetuimpia kuoroja. Se palkittiin monilla festivaaleilla ja kilpailuissa. Ammattilaisista muodostetut katselmusten palkintolautakunnat ovat usein korostaneet, että Karjalan Pomorjen asukkaiden aitojen kansanlauluperinteiden vaalijana voidaan tätä kuoroa pitää Venäjän parhaiden folklorekollektiivien joukkoon kuuluvana.

Tekninen tuki
Luotu 19 marraskuuta 2002. Toimitettu 12 maaliskuuta 2009.
© KT:n valtiollinen IT-alan kehityskomitea, 1998-2015